Friday, November 27, 2009

Hollannin reissu lähestyy!

Alle viikko ja tämä tyttö on Hollannissa katsomassa Sunnaa ja Sunnan lapsia! Jee :-) Alun perin reissun piti toteutua jo viime syksynä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Nyt pääsen samalla näkemään Sunnan jälkikasvun. Hassua, viimeksi kun olen Sunnan nähnyt, oli se n. 15 viikkoinen ja nyt sillä on suunnilleen 10 viikon ikäiset pennut itsellään.

Kameran laturi on hetkellisesti hukassa, mutta täytyy kaivaa se esiin ennen reissua. Toiveissa olisi ottaa hurja määrä kuvia niin Sunnasta, pennuista kuin muistakin Yvonnen ja Johnin kissoista :-)

Kissat jäävät kotiin ja vanhempani käyvät niitä hoitamassa reissun ajan. 4 päivää ei nyt pitkä aika edes ole, tämä onkin vasta toienn kerta kun olen Lillistä erossa enemmän kuin pari yötä. En tiedä miten Lilli selviää, se kun nukkuu jalkojeni päällä joka yö... Omassa nukkumisessa ei varmaan suurta muutosta tällä kertaa ole, kun todennäköisesti saan jonkun kissan seurakseni ;-)

Eilen aloin miettimään, että Lilli on kyllä yksi rauhallisimmista tietämistäni kissoista. Toisaalta onko se ihmekään, kun sen äiti on pehmolelu ;-) Iines on laiskoin ja mukavuudenhaluisin tietämäni kissa, eikä sitä saa juoksutettua kuin juoksemalla namipurkin kanssa edellä... On Lillissä on sentään enemmän virtaa kuin äidissään, mutta nuoreksi kissaksi se on aika flegu!

Monday, November 23, 2009

Äiti ja tytär

Marja oli oikeassa, Iines on sittenkin saanut lisää massaa! Juuri valitin, että ei ole saanut melkein kahdessa kuukaudessa gramman grammaa... mutta olihan se kuitenkin ;-) Äsken punnitsin ja rouva oli 3991 g. Kohtahan Iines ottaa Lillin kiinni, tosin Lilli on jo neljän kilon paremmalla puolella, että Iineksen syömisinnolla siihen saattaa mennä aikaa...

Mutta on leikkaus kuitenkin pienen ihmeen tehnyt Iinekselle, se mm. syö nykyään possunsuikaleita! Nuppineulanpäänkokoisiksi pilkottuna ja kädestä syötettynä, mutta syö kuitenkin... ;-) (Lillin mielestä mikään liha ei ole syötäväksi kelpaavaa, jotenkin en ole yllättynyt siitä, että nirsoilija-äidin tytär on samanlainen kuin äitinsä). Iines kyllä söi tiineysaikanaan kalkkunaa ja kanaa, mutta nekin piti pilkkoa tosi pieniksi ja vain yhden valmistajan kalkkunat kelpasivat.

Iines on saanut karvaakin lisää ja on oikein kauniissa kunnossa :-) Turkki on tällä hetkellä aika pehmeä, mutta eiköhän se vielä muutu paremmaksi, nyt kaikki karva mitä on, on oikeastaan aluskarvaa.
Lillin 8kk kuvista ei nyt mitään huippuotoksia tullut... Eilen aamulla käytin Lillin, Iineksen ja Roopen ulkona ja Lilli ei meinannut pysyä nahoissaan, kun oli taas niin paljon vaanittavia lintuja. Raasu ei oikein tiennyt mitä tekisi, joten jähmettyi ja puoliksi maastoutui :-) Lopulta tassut oli sen verran jäässä, että suostui suosiolla tulemaan sisälle.

Alimmassa kuvassa Lilli on Siltalan Heikin kuvaamana Kuopion näyttelyssä :-) Yllättävän nätti siitä hullun näköisestä pienestä kissanpennusta on kasvanut!
Kuva: Heikki Siltala

Sunday, November 22, 2009

Results from Turku

I wasn't able to attend to a NFO special show due to my friend's birtdayparty, but got a lot of texmessages during the day and also followed the online-results :-) (www.catshow.fi is an awesome site, with the results and rankings etc.!)

No Norleon cats were present, since Skadi had stayed at home. She has no coat and is still quite skinny after the kittens :-) Saga's son GIP&CH Abeona's Sharma was at the show and got CAPS and was also in the NFO panel. Congratulations!! He has 7 CAPS at the moment, so SP-titel is approaching :-) *** Sharma also got CAPS on Sunday, so the total amount of certs is now 8 :-)

4 of Skadi's children were at the show: Kissafarin Urulu, Sydney and Canberra "Kiara" competed in group 5 and Norseman in group 6. Urulu was EX2/2 against Henriikka's Adam (Kalicalanin Caro Miu, JW), Sydney EX3/3 and Canberra EX1/3 and BIV-junior :-) Both Adam and Kiara were also at the NFO panel. Norseman was EX2/2.

Lulu's mother Emma was also at the show and became International Premior! She was also judged in the veteran class and was second out of 8 veteran ladies! 6/8 were forestcats and Emma was the best female NFO veteran :-)

Soikku's Neko became Premior! Noona got CAGCIB and also won the special class "best eartuffs"! Congratulations :-)

Veikko was also at the show with Suvipäivän Igor, Ivor and Magni. Igor and Ivor both got HP and Magni was EX2/2.

Wednesday, November 18, 2009

Lilli ja siskot 8 kuukautta!

8 kuukautta ja 4 kg ;-) vähän ylikin itse asiassa, vaikka olin pitkään varma, ettei Lilli enää saa painoa lisää samassa suhteessa kuin aiemmin. Sellaiset 300g / kk on painonnousu ollut viime kuukaudet. Saa nähdä mitä sitten tapahtuu, kun tulee eka kiima. Toivoisin kuitenkin, että se nähdään (ja kuullaan) vasta ensi vuoden puolella. Lillillä on tällä hetkellä soma vatsakumpu, josta voi ehkä vähän vararavintoa käyttää sitten kiimojen aikaan.

Siskoista ei tällä erää vielä ole painotietoja, veikkailen että molemmat ovat saaneet painoa suht samaan tahtiin kuin Lillikin. Aadan kanssa painoero on pysynyt hämmästyttävästi samoissa, kuin pentuaikana :-) Joka tapauksessa kaikki 3 ovat tosi kivan kokoisia ja painoisia ikäisikseen! Iines-äiti painoi samassa iässä 3,2 kg... ja nytkin painaa 3,8 kg. Grammaakaan ei ole tullut sterilisaation jälkeen lisää, joten "mallin mitoissa" mennään edelleen.

3-4 kuukauden välillä Lilli oli aika rumassa kehitysvaiheessa, mutta nyt siitä on muotoutumassa ihan kivan näköinen neitokainen. Ainahan sitä keksii kaikkea paranneltavaa, mutta kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen (ihme kyllä!). Profiili on suoristunut, leuka on vahvistunut ja otsakin on ihan suht pyöreä. Korvien malli ei ihan täydellinen ole, mutta sijainti on ok ja tupsutkin on. Häntä on isän puolen peruja ja kivan mittainen. Suurin ongelma nyt ja tulevaisuudessa ovat sivulinjat, jotka eivät varmaan ihan täysin tule suoristumaan. Värikin tekee osittain sen vaikutelman, että pintsiä olisi enemmän kuin sitä todellisuudessa onkaan. Kroppaan kaipaisin ehkä vähän lisää pituutta, mutta raamit on muuten hyvät ja luusto melko vahva. Korkeutta on jo saman verran kuin Sagalla ja Iineksellä, joten mielenkiinnolla odottelen tuleeko siitä kovinkin paljon niitä isompi! Turkinlaatu on ainakin vielä superhyvä :-) Väristä ehkä näkee, että taustalla on hopeaa, mutta turkki on oikeanlainen, nyt jo hyvät peitinkarvat ja vähän alusvillaakin jopa.

Luonne on ihana :-)) Nyt kun Saga ja Iines yrittävät vierottaa Lilliä, niin kasvattajamamman seurakin kelpaa taas... Tosin pienenä varjopuolena on mainittava, että ei ole kiva herätä siihen, että terävät hampaat hamuaa jalkaa keskellä yötä... Lilli juttelee paljon ja sillä on aika vaativa ääni ;-) Ulkoilu on pienestä pitäen sujunut reippaasti ja pidempiäkin lenkkejä on tehty. Kunhan eryn näyttelystä selvitään, ei kelirajoituksiakaan ole hetkeen... nyt yritän välttää kurastamasta koko kissaa, kun ennen isrokiakin pestiin vain häntä.

Yritän ottaa taas uusia kuvia jonain päivänä :-)

Monday, November 16, 2009

Isrokin tunnelmia

Äiti ja tytär
Näyttelyssä omassa pesässään

Kun herätyskello soi sunnuntaina neljän aikaan, kävi mielessä jälleen kerran että kyllä tämä harrastus vaatii jonkun sortin hulluutta. Auto oli pakattu jo edellisenä iltana, joten aamulla ei tarvinnut muuta kuin laittautua valmiiksi ja puoli viiden aikaan oli Lilli bokseineen apukuskin paikalla ja matka Kuopioon saattoi alkaa.

Matka kesti lähes neljä tuntia, ilman yhtään pysähdystä. Viimeiset kaksi tuntia meni jo jalat ristissä, mutta en ollut varma oliko pikaisenkaan pysähdykseen aikaa, joten en sitten pysähtynyt. Loppujen lopuksi aikaa oli riittävästi, puoli yhdeksän aikaan olin raviradan pihassa.

Lillillä piti olla kilpailijana Karkin tyttö Kissafarin Melbourne, mutta "Fuchi" olikin abs. Kisaa ei siis ollut nuorissa, vp valinnassa sen sijaan vastassa oli avoimen luokan naaras ja naaraspentu ja Lilli oli vp-total :-) Tp-valintaa ei kauaa tarvinnut odotella tämän jälkeen, koska Westerlundilla oli kakkoskategorian kissoja aika vähän. Lilliä vastassa oli siperiankissatyttö, mutta Lilli oli paremmassa kehitysvaiheessa ja oli tp. Yhdyn Westerlundin arvioon siitä, että Lilli on hyvässä balanssissa :-) Jossain vaiheessa se oli aika hurjassa vaiheessa, mutta nyt kaikki on aika hyvin kohdillaan.

Paneeli oli iloinen yllätys: Lilli käyttäytyi hyvin ja sai 2 ääntä! Voittaja sai 3, joten pienestä oli kiinni ;-)

Näyttelypäivä oli todella rattoisa ja seura loistavaa :-) Kurakeli haittasi vähän kotimatkalla näkyvyyttä, mutta samainen neljä tuntia kesti tännekin suuntaan tulla. Olin kotona jo puoli yhdeksältä, joten jäi aikaa vielä katsoa telkkaria ja seurustella kotona odotelleiden kissojen kanssa.

Kahden viikon päästä olisi sitten vuorossa Eryn näyttely Viikissä ja sitten on tämän vuoden näyttelyt kasassa.

Friday, November 13, 2009

neuter-Shamicka

It has been over a month since Iines was sterilized. Everything went brilliantly, even though I was a bit worried beforehand. Iines didn't do anything to the stitches and she recovered very fast from the operation. She didn't seem to have any pain after the surgery and wanted to go out the next day like nothing had happened.

I haven't noticed any change in her behaviour, she is as sweet as always :-) A bit surprisingly she still takes care of her "little" girl Lilli... (I don't think Lilli can even understand how lucky she is to have 2 mothers, who still take care of her...)

I hoped that Iines would gain weight after sterilization, but she hasn't gained any yet. I think she is the kind of cat who won't have any weight problems in the future... I can't imagine her ever being fat :-D She eats more than she used to, but at the moment she still weights a little over 3,8 kg. But I'm confident that she will be over 4 kg soon. She seems to be getting more coat every day :-) So she will probably be in her best condition in the winter, as always. It's quite funny actually, that she is the only one of my cats who has the best coat at winter, rest of them have it on summer-time :-)

Pictures wanted!

Suprisingly I have received no 2 year pictures of Saga's kittens! It would be nice to update new pictures to their own pages... so I'm looking forward to getting them ;-)

Remu has tried to book a photographer for some time now, so his pictures will come as soon as the photos are taken.

Monday, November 9, 2009

Isrokin näyttely lähestyy

Tällä viikolla ohjelmassa on Lilsun pesu ja sunnuntaina nokka kohti Kuopiota. Kieltämättä yhdeksi päiväksi sinne asti meneminen tuntuu vähän turhalta, mutta kun tuli ilmoittauduttua, niin jos jaksaisin kuitenkin raahautua paikalle :-) Marja on luvannut lähteä seuraneidiksi, joten kiva päivä on tiedossa.

Lillin arvostelee Marie Westerlund, joka ei ole koskaan arvostellut kissojani. Joten ihan mielenkiintoista kuulla arviot. Pian näyttelyn jälkeen Lilli täyttää 8 kuukautta ja Eryn näyttelyn jälkeen on tiedossa näyttelytaukoa ennen ensi vuoden koitoksia.

Tarkoitus olisi saada Lillille edes pari sertiä ennen mammalomaa, saa nähdä miten kevään näyttelyt sujuvat! Kutosessa on aina kisaa niin hirveästi :-

Friday, November 6, 2009

Silittäisitkö tätä kissaa? osa 2

Iines ilmaisee, mitä mieltä on näyttelyistä... Etualalla oleva Saga ei liity tähän ;-)

Wednesday, November 4, 2009

Innokas ulkoilija

Auto jäi laittamatta piuhaan kiinni illalla, joten päätin aamulla herättyäni käydä laittamassa sen. Parvekkeella pienen happihyppelyn tehnyt Lilli innostui asiasta suunnattomasti ja hyppi ja huusi innoissaan sen merkiksi, että oli lähdössä mukaan. En yleensä aamuisin ulkoiluta kissoja, mutta nyt en voinut vastustaa vetoavaa katsetta ja huutoa. Lilli siis pääsi mukaan.

Eka vietiin roskis ja sitten piuha autoon kiinni. Vaikka joka puolella oli autoja käynnissä ja ikkunoita raaputettiin, ei se Lilliä kiinnostanut ollenkaan. Innoissaan se juoksi suuntaan jos toiseenkin ja tietty häntä pystyssä. Ei tehty mitään pitkää lenkkiä, mutta vähän mentiin edes takaisin Hemmintietä. Onneksi ketään muuta ei aamu-ulkoilu kiinnostanut, eikä oven takana ollut yhtään kissaa jonossa ;-)

Toivottavasti Lilli kasvattaisi nyt talveksi pitkän turkin, yritän ainakin edesauttaa asiaa päästämällä sitä parvekkeelle aina kun se haluaa mennä - ja ulkoiluttamalla sitä melkein päivittäin :-) Iines-äiti oli todella hyvässä turkissa 9-10 kuukauden iässä, mutta se ilo ei kauaa kestänyt... Elättelen kuitenkin toivoa, että Lillillä olisi edes muutama karva ensi vuonna, kun se pääsee avoimeen.

Tuesday, November 3, 2009

Silittäisitkö tätä kissaa? osa 1

Ajattelin ihan huvin vuoksi alkaa keräilemään otoksia, joissa kissat ei ole kovin iloisen näköisiä. Lisää materiaalia tulossa ;-)

kuva: Hanne Lankinen

Onnea Remu, Karkki, Sunna ja Sibi!

Suuret onnittelut ekan pentueen ipanoille, jotka täyttävät jo 2-vuotta!


Sagan ja Häjyn kauniit punaiset tytöt ja komea musta poika täyttävät jo 2 vuotta! Katselin viikonloppuna pentukuvia ja iski pieni haikeus... Tämä nelikko oli erityisen seurallista ja hellyydenkipeää, nukkuivatkin koko porukka usein sängyssäni :-)

Remu, musta röllipeikko, asuu ystäväni luona täällä Mäntsälässä ja sitä tulee nähtyä usein. Remulla on yhä edelleen maailman pienin ja surkein ääni... Kooltaan se on suuri ja lihaksikas, mutta isoissa raameissa asuu sisällä pieni mammanpoika ;-)

Karkki asuu Nakkilassa Katin ja Visan luona, seuranaan Tikku-mettis, kotikissarouvat Nanna ja Minttu, sekä oma tyttö Kissafarin Canberra. Karkki sai keväällä 5 ihanaa pentua ja näistä creme ihanuus Kiara jäi kotiin. Näin "punaisen paholaisen" viimeksi kun pennut olivat 8 viikkoa ja pennuilleen omistautunut mamma oli aika laiha ja vähäturkkinen. Karkkia tullaan varmaan tulevaisuudessa taas näkemään ainakin joissain näyttelyissä.

Sibi asustelee Helsingissä Niskasen perheen luona seuranaan Sagan ekan pentueen Indira. Sibistä tuntuu päivä päivältä tulevan entistä karvaisempi! Se on hurmaavista hurmaavin kastraatti-neiti, joka on kuin ilmetty isoisä-Cosse. Uskon että Sibi tunnistaa minut edelleen, kun sitä käy katsomassa niin se hyörii ja pyörii ympärillä innoissaan... Tosin varmaan se on samanlainen kaikille ;-)

Hollantiin matkannutta Sunnaa en ole nähnyt luovutuksen jälkeen kertaakaan. Helmikuussa 2008 kuskasin sen ja omistajansa lentokentälle ja kyllä siinä hyvästellessä vähän meinasi tulla tippa linssiin... Kuukauden päästä vihdoin näen sen jälleen :-) Innolla ja jännityksellä odotan! Sunnalla on hoivattavanaan 4 pentua, jotka näen nyt sitten samalla. Ihanaa myös nähdä Sunnan omistajat jälleen, sekä heidän muut kissansa.

Kun näitä ihania pentuja ajattelee, alkaa haikailla lisää pentuja Sagalle... Todennäköisesti Sagalle ei kuitenkaan enempää pentuja ole tulossa, ellei jostain löydy jotain aivan ihmeellisen ihanaa kollia ;-)

Sunday, November 1, 2009

Lilli ja Roope ulkona

Pieni pakkanen ei kissojen ulkoilua haitannut, päin vastoin :-) Lilli oli oikein innoissaan pienestä pakkasesta ja olisi varmaan kävellyt ympäri Hemminpellon, jos olisin vaan jaksanut ulkoilla sen kanssa niin kauan. Sen ulkoilu loppui kuitenkin rakennustyömaan kohdille, koska muut odottivat vielä vuoroaan. Jouduin tietysti kantamaan sen sisälle, kun vapaaehtoisesti se ei kotia kohden suostunut lähtemään ;-)





Iines teki vain pikavisiitin pihalle, joten siitä ei saatu kuvan kuvaa napattua. Roopen ulkoilu oli taas täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun linnut tapansa mukaan kiusasivat sitä... Muita kissoja ne eivät kiusaa ollenkaan, mutta en tiedä miksi juuri Roope on niiden mustalla listalla :-) Roopehan villiintyi lintujen syöksyistä ihan täysin ja oli harmissaan, kun lintupaisti jäi tälläkin kertaa saamatta...