Friday, May 29, 2009

Vapaaehtoinen koira-uhri tiedossa...

Ystäväni Kreikasta tuotu Pulla-koira on päättänyt uhrautua ja tulla tutustumaan kissanpentuihin! Saa nähdä mitä tykkäävät puolin ja toisin. Pulla on hirmu kiltti koira, pieni ja innokas :-) On kyllä kissoihin tottunut, mutta mun kissat ei juurikaan ole koiriin tottuneita ;-)

Aada on kuitenkin Elvis-koiran kaveriksi menossa, joten ehkä olisi hyvä vähän näyttää koiraa sille ennen kuin muuttaa. Muutenkin yritetään nyt vastataudista selvinneinä totutella isoon ja ihmeelliseen maailmaan. Tekisi mieli viedä pennut vähän valjastelemaan, mutta pihapiiri on sen verran hälyinen, että pitäisi pakata lapset koppaan (taas) ja ajella porukoille. Siellä on vehreää lääniä tarpeeksi ja suojainen pihapiiri. Voisi saada ihan kivoja kuviakin :-)

Mullahan on ostettuna Vänttisen iki-ihanat fuksian väriset xxs valjaat, joten ne olisi varmaan pennuille ihan passelit :-) Tosin luulen, että ainakin Lilli olisi jo ihan sopiva xs valjaisiinkin. Vaaka näytti tänään sille ja Siirille vähän alle 1,5 kg ja Aadalle vähän reilun 1,3kg. Viime pentueen tytöt olivat alle 1,4 kg luovutusiässä, joten vatsataudista huolimatta ohi mennään heittäen. Jännä juttu sinänsä! Kun emo on sama ja isätkin täysveljiä :-)

Kolme viikkoa vielä pentujen kanssa, ennen kuin Lilli joutuu jäämään "yksin" isojen kanssa. Saa nähdä mitä se tuumaa. Ja mitä Iines tuumaa... Tuskin on kauhean tyytyväinen!

Thursday, May 28, 2009

Rokotuksilla käyty

Aamulla pakkasin tyttötrion kuljetuskoppaan ja ajeltiin viiden minuutin matka eläinlääkäriin. Sekin oli osalle jo liikaa ja protesteja miu'uttiin pienellä äänellä. Ei oltu tällä kertaa liian ajoissa, ehdin kyllä varata seuraavan rokotusajan torstai aamulle 18.6, ennen kuin meidän vuoro tuli.

Lilli halusi olla ensimmäinen, kun tunki niin innoissaan kopasta ulos. Ei pihahdustakaan. Antoi nästisti rokottaa, eikä rimpuillut tai protestoinut mitenkään. Seuraavana oli Aadan vuoro. Tällä kertaa saatiin kimakka protesti, mutta ei mitään toimenpiteitä ;-) Siiri oli sitä mieltä, että paikka oli aivan kauhea eikä halunnut missään nimessä tulla ulos kopasta. Itse rokottaminen meni kuitenkin ilman vastalauseita.

Kotiin päästyään pennut alkoivat heti taas leikkimään, joten suuria traumoja ei jäänyt :-)

Aadasta meinasi muuten yöllä tulla pannukakku! Sagan ja Iineksen huutokonsertin väsyttämänä en oikeen saanut nukuttua ja pyörin sängyssä vähän väliä puolelta toiselle. Olin kuitenkin yhdessä vaiheessa sen verta hereillä, että suoristelin peittoa joka oli aivan mytyssä. Siellä olikin pienellä kerällä Aada nukkumassa... Ei jäänyt siis alle ja jatkoi tyytyväisenä uniaan, kun vähän sitä silittelin. Aamulla heräsin puoli kuudelta(!) siihen, että Lillin mielestä oli selvästi ruoka-aika ja oli aivan juuri kuolemassa nälkään...

Silmät on pysyneet töissä nyt kuitenkin auki jo puoli päivää, joten toiveita on että "selviän" neljään saakka...

Tuesday, May 26, 2009

Uusi rokotusaika!

No niin, uusi rokotusaika on varattu torstaille :-) Yritän saada seuraavan sitten kolmen viikon päähän torstaille (18.6.), vaikka sillon alkaakin jo juhannushulinat olla käynnistymässä. Eiköhän ell toivon mukaan vielä silloin ole auki? Torstaina se varmaan selviää, en viitsinyt puhelimessa alkaa sitä aikaa sumplimaan.

Pennut ovat taas vauhtia täynnä! Siiri ja Lilli ovat yli 1,3 kg ja Diivakin yli 1,2 kg. Pahimmillaan Lilli oli 1,1 kg ja Diiva vain 950g! Että tosi hyvin ovat saaneet painoa takaisin. Edelleen tuntuu ikävästi selkärangat, mutta kaipa ne pian palautuvat sellaisiksi pehmeiksi palloiksi taas ;-) Tietty tuo 10 viikon ikäkin alkaa jo vähän karsia sitä pentupyöreyttä...

Ovat suostuneet ottamaan lääkekuurin pääasiassa ihan nätisti. Lääkkeen jälkeen saavat aina ruiskusta vähäsen a/d + korvikemössöä, että lääke menisi alas asti. Amoxival vetin pitäisi olla kissan mielestä hyvän makuinen, mutta kukaan ei ole kertonut sitä näille ;-) Sen sijaan yksi pillerin puolikas meni vääriin suihin, Iines kun luulee että nämä ovat jotain nameja! Lääkevaras...

Pahoinvointilääkkeet loppuivat jo eilen ja nähdäkseni kaikilla on ihan hyvä vointi kuitenkin. Jännä nähdä miten kauan nuo ipanat saavat "hulluna" painoa takaisin. Nyt on tullut sellaiset 50g/pv. Yllättävän hyvin syövät kaikkia ruokia, mutta omia makumieltymyksiä on jo havaittavissa. Lilli ja Diiva tykkäävät esim. Almon kittenistä, jota Siiri ei taas suostu kuin vähän maistelemaan. Siiri on enemmän tykännyt kaikista jauhelihamössöistä (jauhelihaa ja RC:n kitten vuokaa). Applawsin kitten taisi olla sellainen, mistä kaikki innostuivat. Sitä vaan ei Mäntsälästä saa mistään, eikä Zooplussan tilaus ole vielä tullut.

Raksuista tarjolla on ollut Jamesin kitteniä (duck, varmaan se punainen pussi tekisi paremmin kauppansa, täytyisi käydä täydentämässä varastot), Royal Caninin babycatia (maistuu muuten punaisille palleroillekin ;-)) ja mm. Masteryn ja Trainerin raksuja. RC on ollut ainakin tähän asti suosituinta.

Mahat on ihan hyvin kestäneet ruokakokeiluita, tosin tänään laatikoita siivotessa löytyi vähän löysempi tuotos. En kuitenkaan saanut paikallistettua sitä keneenkään. Sehän voi tietysti johtua lääkekuuristakin tai mistä vaan... mutta suoranaisesti ei ole ollut havaittavissa minkään ruoan epäsopivuutta.

Sunday, May 24, 2009

Back to normal again...

It seems that kittens have recovered from the virus and almost back to normal again. Full of speed and running madly around here! They have gained some of the lost weight back, for example Liberty was already 1270g today. On friday the scale stopped at 1,1 kg! She is still behind from the weight that she was before they got sick, but at least she is gaining some of it back.

Infinity will be called as "Siiri" in her new home :-) What a lovely name! I'm trying to learn how to say Siiri, instead of Iita... Siiri is actually heavier than Liberty! She didn't lose that much weight and has been eating nicely these couple of days.

Destiny's new name is still under consideration :-) (as Liberty's, I just can't seem to make up my mind about her name!) Destiny is over 1,1 kg now, so I think she has pretty much gained what she lost :-)

New pictures of the kittens: 9,5 weeks


Saturday, May 23, 2009

Update

Finally, some energy to write in english... Kittens have been sick for 5 days and I have naturally been really worried about them. They didn't want to eat or drink on their own and couldn't keep anything in. When I gave them water, they soon puked it out :-/ So obviously they went in a bad shape and fast.

First visit trip to the vet was on monday. Liberty was in worst condition and was given some fluids. The others didn't need it, but all threee got primperan to avoid them from feeling nausious. It didn't help much, since every time I have then the pill, they puked it out.

Yesterday they were all in such a bad shape that I visited the vet again. It was already day 5 and no signs of recovery yet. Some of the adults have been sick too, but of course it's not so big deal for them to puke a couple of times. At this time, Lulu is the only one who hasn't been sick at all. The vet gave fluids to everyone this time, again primperan and this time some antibiotics, too!

I'm afraid to celebrate just yet, but it's been over 24 hours now and no-one has puked. Kittens are playing and running again and even drinking and eating on their own. They haven't eaten much yet, but they are clearly hungry again and I'm hoping that I can soon stop feeding them and they will eat enough on their own. Haven't weighted them today, but Liberty lost over 200g during these 5 days, Infinity and Destiny about 100g.

I most likely got the nasty virus from a show I visited last Saturday :-/ I went to Tampere to see cats and buy catlitter etc. and maybe it came from there. At least that's the only logical explanation to it. Some other cats have been sick too, but naturally it's not so bad for adults. I did a massive cleaning operation yesterday, to get rid of the virus or bacteria or whatever... I hope that it helped!

I had to postpone the vaccinations (which were orignially going to be 20.5 and 10.6) and now I have to make a new schedule for it. So it also means that kittens can't leave to their new homes on week 24. But if things continue to go well, they are ready to pack their bags on the following week.

Friday, May 22, 2009

Eläinlääkäriä odotellessa...

Ell. aika on vasta 13:15, aika tuntuu taas matelevan... Pennut oksentelivat taas eilen ja varsinkin Lyyti on todella kipeän ja nuutuneen oloinen. Saga ja Roope ovat molemmat oksennelleet, samaten Iines oksensi tänä aamuna. Vain Lulu on tällä erää säästynyt taudilta.

Rokotukse siirtyvät nyt taas, varmaan ensi viikon lopulle. Iita on pennuista nyt parhaimmassa kunnossa, Diiva oksensi illalla ja ripuloi yöllä, joten sekin on aika nuutunut. Pieni raasu tuli yöllä kainaloon nukkumaan ja oli hohkasi kuin lämpöpatteri :-/ Lyyti oksensi eilen illalla moneen otteeseen, samaten yöllä. Iitan en ole nähnyt nyt oksentavan pariin päivään, mutta voi se silti olla oksennellut. Aika usein haluavat oksentaa hiekkalaatikolle, joten sieltä niitä oksennuksia on aika vaikea havaita.

Toivottavasti nyt saadaan jotain apua tähän tilanteeseen eläinlääkäristä! Pennut täytyy ainakin nesteyttää, antaa taas pahoinvointilääkettä ja mieluiten jotain antibioottiakin... Kun tämä ei kerta itsestään tunnu ohi menevän, niin jotain on keksittävä! Hirveä stressi ja huoli pienistä... Ovat kuitenkin vielä niin hirmu pieniä, että tuossa koossa 200g:n painon pudotus on todella suuri :-/

Wednesday, May 20, 2009

Pientä riehaa ilmassa

Tunnelin päässä taitaa sittenkin olla valoa! Aamulla heräsin siihen, kun pennut riehuivat ja juoksivat melkein entiseen tapaan. Näytti taas siltä, että nälkä on kova, mutta siitä huolimatta ruoka ei kenellekään vielä maistunut. Jospa illalla jo jotain söisivätkin, toivon ainakin. Juotin taas ruiskusta vettä kaikille ja syötin vähän nutriplussaa. Töiden jälkeen pitää mennä jostain hakemaan lisää ruokaa kissoille, jotta selvitään huomisesta kauppojen kiinniolosta ;-)

Saga oksensi tänä aamuna :-/ Toivottavasti oli taa vain hotkinut ruokansa - niin kuin yleensä. Iineksen oksentelu tuntuu loppuneen ja se söikin jo taas normaalisti. Punaisilla ei vielä ole ollut mitään oireita nähtävissä, mutta siitä huolimatta Lulu yritti päästä jaolle, kun nutriplussaa jakelin ;-) Nutriplus on sen suosikkia, mutta tuolla elopainolla se ei sitä kovin usein saa maistella.

Tuesday, May 19, 2009

Päivitystä tilanteeseen

Muut pennut tuntuvat olevan jo suht hyvässä kunnossa, paitsi Lyyti :-/ Olen nyt kaikkia kolmea pakkojuottanut ja vähän syöttänytkin. Iita on ainoa, jolla on ruokahalua löytynyt. Diivakin taisi olla vähän aikaa sitten raksukupilla, mikä ei ehkä ollut se paras vaihtoehto. Lyytilläkin voisi olla nälkä, mutta lähinnä vaan haistelee kupeilla ja sitten peittelee ruokia.

Maistoi se äsken ihan vähäsen i/d:tä ja olen sille nyt antanut puoli väkisin nutriplussaa ja ruiskulla vettä. Sain kyllä eläinlääkäristä kotiin nesteytysvälineet, mutta totesin että se on jo sen verran hyvässä kunnossa, että operaatio ei tosiaan onnistu omin avuin! Toivottavasti se nyt virkistyy muilla keinoin, tai täytyy viedä se uudelleen eläinlääkärille nesteytykseen.

Näillä näkymin Diivalla ja Iitalla on rokotus perjantaina. Lyytin osalta tilanne näyttää siltä, että sitä ei missään nimessä voi rokottaa samaan aikaan. Todennäköisesti teen niin, että se menee ekoille rokotuksille, kun muut menevät toista kertaa - ja sitten menee vielä tehosterokotukseen heinäkuun puolella. Hyvä asia tässä on tietysti se, että se on jäämässä kotiin! Ei tarvitse murehtia luovutuksen siirtymistä tms.. Kesäkuun näyttelyt oli pakko perua kuitenkin tämän takia, koska varoaika rokotuksen jälkeen on 15 vrk ja se ei mitenkään näillä uusilla rokotusajoilla täyttyisi.

Varovaisen toiveikas...

Aamu alkoi jälleen siten, että olin puoli unessa kun kuulin jonkun oksentavan. Äkkiä ylös ja katsomaan, kuka se oli. Diivahan se oli tällä kertaa, oksensi ruokaa jonkun verran mutta vaikuttaa ihan virkeältä. Annoin kaikille pennuille taas pahoinvointilääkettä murusen ja nyt tunnin sisään kukaan ei ole oksentanut.

Lyytikin on piristynyt huomattavasti, painivat tälläkin hetkellä makuuhuoneessa Iitan kanssa (Iita on hätää kärsimässä ;-)). Paino on Lyytillä ja Diivalla tippunut aika reilusti, ollaan suunnilleen samoissa lukemissa kun viime viikon keskiviikkona. Iitan painokin on tippunut jonkun verran, mutta on silti enemmän kuin viime viikkopunnituksessa. Toivottavasti vointi tästä nyt kohenee pian ja painotkin kääntyvät nousuun. i/d ei saanut pennuilta kovin hyvää arvosanaa, mutta jospa ne sitä vielä suostuisivat syömään.

Iines oksensi illalla kolme kertaa, mutta nyt sekään ei ole oksentanut. Muut eivät vielä ainakaan osoita merkkejä taudista... Jospa tämä tästä nyt kääntyisi jo voiton puolelle. Kunhan oksentelu loppuu, on tiedossa aikamoinen siivousrumba.

Monday, May 18, 2009

Yrjötys, osa 2

Ipanat ovat nyt sitten vierailleet eläinlääkärissä ekaa kertaa... Kun tulin kotiin töistä, olivat Diiva ja Iita jo ihan hyvän oloisia, leikkivätkin jo suht entiseen malliin. Lyyti sen sijaan oli ihan veto pois ja oksensi kertaalleen ennen lähtöä. Lyyti olikin sitten ainoa, joka nesteytytstä kaipasti (mitä en yhtään ihmettele, kun aamulla oksensi jo kymmenisen kertaa ja päivän aikana varmaan vielä muutaman kerran)

Nesteytyksen jälkeen kaikki saivat pahoinvointilääkettä ja sitten lähdettiin kotimatkalle. Kotona Iita ja Diiva aloittivat heti normaalit riehumiset, mutta Lyyti on nukkunut koko illan. Oksensikin kertaalleen vielä :-/ Nyt vaikuttaa pirteämmältä, leikkiikin jo. Diivakin oksensi äsken taas... tietty heti pahoinvointilääkkeen annon jälkeen. Samaten Iines veti hirveät yrjöt! Toivon totisesti, ettei pöpö nyt iske noihin isoihin... siinä on sitten vähän enempi siivoamista, joskin vähemmän huolta ;-) Yleensä noilta aikuisilta on pienet mahapöpöt menneet ihan omin avuin parissa päivässä ohi.

Kurja tauti... tiedä sitten onko bakteerin vai viruksen aiheuttama, mutta ell epäili virusta ja lääkekuuria ei vielä määrätty. Jos oireet jatkuu, niin täytyy tehdä uusi reissu. Siirsin rokotusaikojakin eteenpäin, toivon mukaan ovat hyvässä kunnossa jo seuraavan ajan aikoihin.

Voihan yrjö...

Kirjaimellisesti... Heräsin siihen, että joku oksentaa. Ensin ajattelin että se on joku noista isommista enkä ajatellut nousta katsomaan. Kun oksennukseen seuraavalla kerralla liittyi hätääntynyt miukuna, päätin nousta katsomaan. Lyyti oksensi ensin kerran, sitten toisenkin ja siitä se on nyt jatkunut aika tasaiseen tahtiin pari tuntia :-( Kiltti ja siisti tyttö kun on, niin oksentaa hiekkalaatikolle!

Eikä mennyt kauaakaan, kun Iita teki hirveän juoksun laatikolle ja oksensi kaaressa miukunan kera sinne :-( Nyt oksensi jo Diivakin, mutta se tuntuu olevan paremmassa kunnossa, kun virtaa vielä riittää. Lyyti on ihan nuutunut ja vain nukkuu ja oksentelee. Täytyy soittaa eläinlääkärille, kunhan kello tulee kahdeksan. Täytyisi nyt ainakin saada ne nesteytettyä etteivät kuivu.

Pieni takaisku keskiviikkoisia rokotuksia ajatellen... Ehkä muuten katselisin huomiseen miten tilanne kehittyy, mutta pennut pitäisi luovutusta ajatellen saada tällä viikolla rokotettua ekan kerran. Hiukka ironista taas, että tähän asti kenelläkään ei ole ollut MITÄÄN. Ei edes vatsa löysällä kenelläkään. Nyt sitten yrjö lentää kaaressa. Aikuisilla ei ole mitään ainakaan vielä. Ehkä nyt kävi sen verran onnettomasti, että toin lauantaina jonkun pöpön mukanani näyttelystä :-/ vaikka vaihdoin vaatteet ja desinfioin kädet heti kun tulin kotiin (enkä käpälöinyt juurikaan muiden kissoja ;-)). Toinen mahdollisuus on joku ruoka, aikuiset kun ei juurikaan pentujen pöperöitä maistele.

** Tämänkin pikaisen kirjoittamisen aikana Iita on tehnyt jo yhden syöksyn laatikolle. Diiva leikkii entiseen malliin ja Lyyti nukkuu päiväpeiton päällä hiukka räjähtäneen näköisenä. Oli saanut jotenkin sotkettua itseään siihen oksennukseen, enkä vielä raaskinut pestä.

Tuesday, May 12, 2009

Hevi-tytöt 8 viikkoa huomenna

Aika menee huisin nopeaan, pennut ovat huomenna jo 8 viikon ikäisiä! Elävät tällä hetkellä kuin "pellossa"... äitinsä on niin miehenkipeä, ettei ehdi niitä paimentaa. Saga ahdistelee Roopea ja Iines puolestaan Sagaa... Lulu on ainoa, joka vähän tarpeen tullen ehtii ojentaa lapsia. Iinestä ei haittaa vaikka juoksisivat ylitse, se vaan innostuu kiehnäämään entistä enemmän. Toivon mukaan pian jo rauhoittuu, sitä mouruamista ei jaksa kukaan ;-)

Ensi viikolla ohjelmassa on ekat rokotukset. Tilanteen mukaan katson tuleeko Iines mukaan vai ei (ekojen pentujensa mukana ei ollut kummallakaan kerralla). Ainoa isoista kissoista joka on rokotuksia vailla, olisi Lulu... Lulua vaan ei voi pentujen kanssa ottaa mukaan ;-) Ei anna kovin hyvää mallia pennuille, jos (=kun) alkaa taas riehumaan ;-) Lulun eduksi on sanottava, että siitä on saatu verta ilman rauhoitusta - vaikka onkin purrut kasvattajaa/omistajaa/eläinlääkäriä joka rokotuskerralla.

Uusia kuvia pitäisi olla tulossa huomenna tai ylihuomenna! Kuvat on vielä ottamatta, mutta yritän tänään saada edes jotain otoksia :-) En ole jaksanut enää punnitakaan ipanoita päivittäin, mutta kaikki ovat yli kilon joka tapauksessa. Huomenna täytyy punnitakin, että tilastot pysyy kunnossa.

Infinityn luovutusajankohta osuu näillä näkymin viikon 20 perjantaille ja Destinyn seuraavalle viikolle. Ihan kivaa vaihtelua, ettei täydy kaikkia viedä samana päivänä! Viimeksi ajoin samana päivänä sekä Vantaalle että Kuopioon... Saas nähdä mitä Lyyti tuumaa, kun jää "yksin".

Thursday, May 7, 2009

Vauhdin hurmaa...

7 viikkoiset ipanat ovat aivan pitelemättömiä! Juoksevat niin kovaa kuin jaloistaan pääsevät ja yleensä peräkanaa... Kiipeilevät, hyppivät, pomppivat ja vähän väliä tipahtelevat jostain. Mitään ei onneksi ole sattunut, vaan pyllähdyksen jälkeen matka jatkuu vähintään yhtä kovaa.

Lähes päivittäin vaihtelevat nukkumapaikaa, kun löytävät jotain uusia ja ihmeellisiä paikkoja. Nyt vuorossa on ollut Roopen lempipaikka, tietokoneen vieressä oleva pesä. Roope on ollut todella närkästynyt, mutta katsoo parhaimmaksi antaa naperoiden olla... Ne ovat edelleen sen mielestä jotenkin epäilyttäviä ja vähän pelottavia ;-) Niitä kannattaa väistää ja jos uskaltaa, voi vähän tassulla läpätä niihin vauhtia.

Sivuhyppyjä pörröisenä pallona hyppivä pieni kilpiäinen on punaisten ainainen ihmetyksen aihe! Uhitteleva pieni saa kyllä kurinpalautusta edelleen isommilta kilppareita, mutta punaiset väistävät suosiolla. Aika kuluu rattoisasti niiden touhuja seuratessa :-) On ne vaan niin hassuja pörriäisiä.

Pitkästä aikaa olen päässyt tekemään näyttelysuunnitelmiakin ja pieni uhitteleva kissa on ilmoitettu 4 näyttelyyn! Toivon mukaan ei käyttäydy siellä ihan yhtä reteästi kuin kotosalla... Pysyy kyllä kotona hyvin näyttelyasennossa, mutta saas nähdä miten tositilanteessa ;-) En myöskään usko, että se on noista helpoin pestävä, mutta se selvinnee pian...

Sunday, May 3, 2009

Kittens 6,5 weeks old...


Kittens are turning 7 weeks on Wednesday and they are full of speed! They run madly around the apartment and want to explore everything! Fortunately there hasn't been any bad accidents (and hopefully there won't be...), even though they don't always know what they are capable of doing yet.

Liberty was already over 1 kg today! Infinity was around 950g and Destiny 860g. Destiny is still bigger than kittens in Shamicka's first litter. She just seems to be small, because the others are so much heavier than her! But who knows, she may be bigger than others as an adult! You never know...

It seems that Infinity and Destiny are the calm ones and Liberty is the wild-child... She fooled me the first few weeks being oh so cute ;-) and now she is the most active one and always in trouble... She seems to have quite a strong personality and is very sure of herself... That may be a positive thing, or not ;-) But that remains to be seen. Hopefully she will behave nicely at shows!

Infinity has found a home for herself and will move to Lempäälä :-) Time goes by so fast that I can't even believe it! Only 6 weeks and she will move.

Kittens have been registered already :-D and I received their pedigree's last week! So everything is ready for the vaccinations. The fist vaccination is 20.5 and the second one 10.6. They will be microchipped on the second time and fully checked by the vet. I have gathered everything ready for the kitten-package, so now the only thing to do is to enjoy the last 6 weeks :-)