Aamulla pakkasin tyttötrion kuljetuskoppaan ja ajeltiin viiden minuutin matka eläinlääkäriin. Sekin oli osalle jo liikaa ja protesteja miu'uttiin pienellä äänellä. Ei oltu tällä kertaa liian ajoissa, ehdin kyllä varata seuraavan rokotusajan torstai aamulle 18.6, ennen kuin meidän vuoro tuli.
Lilli halusi olla ensimmäinen, kun tunki niin innoissaan kopasta ulos. Ei pihahdustakaan. Antoi nästisti rokottaa, eikä rimpuillut tai protestoinut mitenkään. Seuraavana oli Aadan vuoro. Tällä kertaa saatiin kimakka protesti, mutta ei mitään toimenpiteitä ;-) Siiri oli sitä mieltä, että paikka oli aivan kauhea eikä halunnut missään nimessä tulla ulos kopasta. Itse rokottaminen meni kuitenkin ilman vastalauseita.
Kotiin päästyään pennut alkoivat heti taas leikkimään, joten suuria traumoja ei jäänyt :-)
Aadasta meinasi muuten yöllä tulla pannukakku! Sagan ja Iineksen huutokonsertin väsyttämänä en oikeen saanut nukuttua ja pyörin sängyssä vähän väliä puolelta toiselle. Olin kuitenkin yhdessä vaiheessa sen verta hereillä, että suoristelin peittoa joka oli aivan mytyssä. Siellä olikin pienellä kerällä Aada nukkumassa... Ei jäänyt siis alle ja jatkoi tyytyväisenä uniaan, kun vähän sitä silittelin. Aamulla heräsin puoli kuudelta(!) siihen, että Lillin mielestä oli selvästi ruoka-aika ja oli aivan juuri kuolemassa nälkään...
Silmät on pysyneet töissä nyt kuitenkin auki jo puoli päivää, joten toiveita on että "selviän" neljään saakka...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment