Monday, April 26, 2010

Rurokin näyttely, osa 2

Rurokin näyttelystä lähtiessä muistin taas, miksi en yleensä innostu kahden päivän näyttelyistä... siihen menee koko viikonloppu ja maanantaina on sitten hieman vaikea innostua töihin menemisestä. Mutta nyt näyttelytauko jo häämöttää, joten ehkä tästä hartiajumista ja väsymyksestä selvitään.

Näyttely itsessään sujui yli odotusten, Lilli valmistui lauantaina ja sai hyvät arvostelut Nordströmiltä. Korvia tosin olisi toivonut isommiksi. Sunnuntaina Spijker moitti minua siitä, että tuon vuoden ja kuukauden ikäisen kissan luokkaan 5, mutta antoi sen anteeksi kun Lilli olikin niin hyvin kehittynyt ikäisekseen ;-) Arvostelusetelien sisältö löytyy kokonaisuudessaan kotisivuilta, näyttelytulosten kautta.

Stratovarius-pentueen toinen kilpparikaunotar, Aada, oli myös pitkästä aikaa näyttelyssä :-) Viime näyttely olikin pentuluokassa, joten ensireaktio Aadalla oli se, että tämä on jotain aivan kauheaa. Käytös pöydällä ja vertailussa oli kuitekin tosi hyvää, häkissä pitikin sitten taas vähän murista... Aada sai Spijkerilta myös hienot arvostelut, toivoi Aadalle vaan hieman enemmän leukaa. Ensimmäinen CAC on nyt sitten saatu :-)





Marjan leipoma kakku Sharman valmistumisjuhliin oli aivan upea!! :-) Ja Sharman näköinenkin...

Wednesday, April 14, 2010

Rurokin näyttely

Rurokin näyttelyn vahvistuskirje saapui ja Lillillä on lauantaina Lena Nordström ja sunnuntaina Charles Spijker. Kumpikaan ei ole Lilliä ennemmin arvostellut, joten olen tosi tyytyväinen jakoon :-)

Lillillä ei edelleenkään ole kummoista kauluria, mutta mustat "jouhet" selässä ovat saaneet entistä enemmän mittaa :-D Lilli on melkein kuin piikkisika, joka suuntaan sojottaa pitkiä mustia karvoja. Aluskarvaa on siis edelleen vähän, mutta päällikarvaa sitäkin enemmän. Saas nähdä miltä se joskus tulee näyttämään täydessä turkissa!

Olin ajatellut ilmoittaa Lillin Hyvinkäälle Jämsän lisäksi, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Kesäkuussa Lilli saattaa lähteä jo treffeille Oton luokse, joten on hieman hankalaa suunnitella enää kesälle näyttelyitä. Ehtiihän niitä näyttelyitä sitten käydä pentujen jälkeenkin - ja toivottavasti pidemmässä turkissa...

Rurokissa on sunnuntaina Sagan pojan, Sharman, SP juhlat :-) Joku lahja olisi tarkoitus hankkia, mutta vielä ei ole hyvää lahjaideaa löytynyt... (Toki kovasti toivon, että Lilli voisi samalla juhlia IC-titteliä, mutta se jää nähtäväksi.)

Sunday, April 11, 2010

Keinoemona...

Kuvat kertoo enemmän ku tuhat sanaa ;-)
Saga imettää tarvittaessa myös Iinestä...

Thursday, April 8, 2010

Siitostesteissä

Lillillä oli tänään tapaamisaika Sepon kanssa Lahdessa. Sydän utrattiin ja arvot olivat hyvät :-) Samalla otettiin verta, josta tutkitaan felv, fiv ja veriryhmä. GSD4 testi lähtee huomenna matkaan, joten eiköhän viikon parin sisällä saada tulokset koko "setistä".

Lilli käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti, ultraus tai verinäyte eivät tuottaneet mitään ongelmia :-) Samalla Lilli sai myös rokotteen, jotta ei enää ennen treffejä tarvitse käydä eläinlääkärissä.

päivitys 9.4.: Tirriltä tuli jo vastaus noista verinäytteestä testatuista ja veriryhmä on A ja felv ja fiv negatiiviset. Enää puuttuu siis GSD IV, joka tänään lähti postiin.

Saturday, April 3, 2010

Siirin pääsiäisterveiset :)

Siirin perhe ilahdutti minua muutamalla kuvalla Siiristä :-) On muuten aika lailla samanlainen villi ilme kuin siskollaankin. Kaunis tyttö!

Friday, April 2, 2010

Kuin kaksi marjaa 7kk ja 1v ;-)

Lisää kuvia vuoden ikäisestä Lillistä: http://norleon.net/lilli1v.html