Friday, December 30, 2011

Yhteenvetoa vuodesta 2011

Niin kuin on moneen kertaan jo tullut todettua, on kissarintamalla ollut toooosi hiljaista koko vuoden. Tammikuussa Lilli kävi Lahdessa näyttelyssä tuloksenaan EX2 ja samassa näyttelyssä Lillin tyttö Sessa kävi tekemässä näyttelydebyyttinsä, joka näillä näkymin jää ainoaksi tulokseksi pitkään aikaan. Sessalla kun on vähän muita suunnitelmia tiedossa pariksi seuraavaksi vuodeksi :) Lillin poika Rasse on käynyt muutamissa näyttelyissä vuoden mittaan ja plakkarissa on 2 x CAP. Eiköhän ensi vuonna päästä juhlistamaan Premior-titteliä.

Lilli kävi elokuussa sydänultrassa Lambergin Sepolla ja tulokset olivat yhtä hyvät kuin ensimmäiselläkin kerralla. Muuta ei kissarintamalla oikein olekaan tapahtunut, paitsi että Lilli on edelleen pillereillä ja odottelee sopivaa ajankohtaa tavata komea poikaystävänsä... Keväämmällä toivottavasti olisi otollinen aika treffailuille :)

Omaan vuoteen onkin sitten mahtunut kaikenlaista kivaa, talonrakennuksesta häihin ja vauvan odotukseen. Nyt on 34 viikkoa täynnä ja enää siis n. 6 viikkoa jäljellä... eli loppusuoralla ollaan odotuksen suhteen :) Ensi vuodesta tulee oletettavasti aika erilainen kuin aikaisemmista, sitä jo innolla odottelen...

Ja loppuun pari kuvaa kissojen joulusta ;) :


2 comments:

Emilia said...

Pakko kyl nyt kysyy et minkä rotusia nää kissat on? Ovat niin kauniita :)

Minna said...

Norjalaisia metsäkissoja ovat :)