Thursday, March 14, 2019

Uutisia

Viimeisimmästä viestistä onkin vierähtänyt aikaa monta vuotta... Hiljaiselo jatkuu Pukkilassa, ilonamme ovat nykyään enää juuri 12 vuotta täyttänyt Iines ja kohta 10 vuotta täyttävä Lilli. Sagan poismenosta on jo useampi vuosi, lopullinen selvyys äkilliselle sairastumiselle ja kunnon romahtamiselle ei selvinnyt edes avauksessa, maksaan ja munuaisiin liittyvästä ongelmasta ilmeisesti ole kuitenkin kyse. Edelleen monta vuotta myöhemmin Justus jaksaa muistella "omaa kissaansa", jota käytti myös tyynynä. Nykyisin oman kissan virkaa sitten toimittaa Iines <3. Lilli on yhä edelleen vähän epäluuloinen lasten suhteen, mutta toisinaan saattaa tulla siliteltäväksi.

Näyttelyitä ja kasvattamista ei oikeastaan ole ollut ikävä, vaikka varsininkin Lilli on edelleen hyvässä kunnossa ja voisi vaikka näyttelyyn sen puolesta osallistuakin :) Iines menetti taannoin yhden kulmahampaansa, joten sen osalta näyttelyt on poissuljettu - ja on muuten yhä edelleen kuin Naomi Campbell - aivan yhtä laiha.

Viime keväänä tehtiin näyttelydebyytti koiranäyttelyihin :D Oma maailmansa sekin... Saa nähdä, jos sillä saralla joskus jotain enemmän.

Kasvateista saa laittaa kuvia ja kuulumisia, ne ilahduttaa kyllä edelleen :) Kasvateista tuoreinta tietoa on Lillin pentueen Sessasta, joka on siis jo 8 vuotta! Aika menee älyttömän nopeaan.