Vaihtelun vuoksi jotain aivan muuta...
Moni saattaa tietääkin laihdutusprojektistani, joka alkoi yhdessä Lauran kanssa vuoden 2007 viimeisinä päivinä. Kevään 2008 aikana paino laski yllättävän helpolla lähes 20 kiloa. Olo koheni huomattavasti, kolesteroliarvot ja verenpaine paranivat ja peilikuvakin alkoi näyttää siedettävämmältä. Seuraava vuosi meni aika lailla samoissa lukemissa, joskin paino nousi ja laski vuoron perään välillä +- 5 kg.
Alkuvuodesta 2010 alkoi "Läskillä lukutaitoa"- kampanja ja helmikuussa käytiin alkupunnituksessa. Paino ei ollut siihen mennessä ainakaan ollut laskusuuntainen, päin vastoin WiiFit meinasi uuden vuoden jälkeen aiheuttaa lukemillaan sydärin...
Vaikka punnitus oli helmikuussa, alkoi laihdutus toden teolla kohdallani vasta maaliskuun puolessa välissä. Jostain sitä intoa taas löytyi ja yllättäen paino alkoi putoamaan ihan mukavaan tahtiin. Toukokuun lopulla paino oli loppupunnituksessa 8,5 kg vähemmän kuin alkupunnituksessa :-) Vaikka kampanja loppui, jatkui oma projekti kuitenkin.
Vihdoin viimein nyt heinäkuussa saavutin normaalipainon rajan ja nyt painoindeksi on 23,8. Yhteensä 1.1.2008 - 23.7.2010 välillä painoa on pudonnut 29,8 kg, eli mitä ilmeisemmin kohta menee 30kg rikki! Vaatevarasto on mennyt moneen kertaan uusiksi ja vanhatkin vaatteet mahtuu taas päälle :-) On oikein ihanaa olla kutistunut taas kokoon 34/36... Joskin pientä fiksausta olisi tarkoitus edelleen tehdä ja muutama kilo vielä pudottaa. Olen luopunut ainakin osittain tavoitteestani painaa vielä yhtä vähän kuin 17 vuotiaana, siihen kun olisi matkaa vielä 10kg. Vaatekoot ovat ihan varmasti suurentuneet vuosien mittaan, koska silloin muinoin olin kokoa 34, enkä mitenkään usko että pikku lenkkeilyllä voi kaventua samoihin mittoihin ja silti olla 10kg painavampi. Vanhat farkutkin sen todistaa, saa ne juuri ja juuri vedettyä jalkaan, mutta nappien kiinni vetäminen ei todellakaan onnistu :-D
Vaikein osuus on vielä edessä, eli jotenkin pitäisi se paino myös saada pysymään siedettävissä lukemissa... Eli projekti ei oikeastaan olekaan lopussa, vaan vasta alussa :-) Elokuun ajan ajattelin vielä vetää täysillä, josko vielä putoisi se 3kg, mitä on maaliskuun jälkeen lähtenyt per kuukausi. Sitten voisi alkaa tasapainoilemaan.
Ajattelin laittaa ennen ja jälkeen kuvia, mutta jäi nyt ainakin vielä laittamatta :-D Lähtötilanteen kuvat vaan on niin hirveitä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
5 comments:
Täähän kuulostaa tosi hienolta! Voi kun itekkin sais jostain tuon kipinän alkaa todenteolla tsemppaamaan..
Voi vietävä 2 ja puol vuodessa tippunut sellainen 30kg! Vitsit mikä saavutus, onnea! :-) Että kun itsekin pystyisi tuohon samaan, sulle voi olla vaan kateellinen ;-)
Ja laita ihmeessä ennen-jälkeen kuvia, jään niitä tänne odottelemaan :-)
Onnea suuresta saavutuksesta!! Itse olen tiputtanut 17kg viime syyskuusta. BMI nyt 23,6. Olo on ihan erilainen. Mutta totta turiset, nyt se urakka vasta alkaa!! Kesä on ollut jo aika haasteellista, kun jätski maistuu ja helteet on vähentäneet aktiivisempaa liikuntaa. Mulla on vaatteet pienentyneet 46 sta kokoon 38. :D Hyvä ME ja tsemppiä meille jatkossa!!!
Nimenomaan hyvä me :-)) Hieno saavutus! Olo tosiaan kohenee huomattavasti, kun elopaino kevenee ja jaksaa taas vaikka mitä.
Yksi päivä kun raahasin 16 kg:n säkkiä Exreme Classicia kotiin, mietin että jos muhun sidottaisiin 2 15kg:n hiekkasäkkiä nyt, niin jaksaisinko ees kävellä... mutta niin on vaan tullut liikuttua kuitenkin ;-)
Mun kuopus painaa kans just sen verran, mitä ite oon keventyny. Joskus se haluaa kauppareissulla syliin, enkä tosiaan kauan jaksa kantaa.
Post a Comment