Mila oli näyttelemässä itseään ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa aikuisten luokassa ja vaikka sertit jäi saamatta, täytyy olla ihan tyytyväinen tuloksiin. Lauantaina Mila oli EX2/4 ja voitti 2 vanhempaa ja ilmeisesti myös isompaa naarasta. Sunnuntaina Mila oli EX2/2, serti meni samalla tytölle kuin lauantainakin.
Olen kyllä sunnuntain tuomarin kanssa samaa mieltä siitä, että aika auttaa paljon asiassa :-) Iines on vanhoista linjoista ja on kehittynyt itsekin todella hitaasti. Ei siis ihme, jos lapsetkaan eivät heti vuoden iässä ole "valmiita". Kokemusta löytyy myös toisesta ääripäästä: Lulu kasvoi ja kehittyi erittäin nopeasti silloin aikoinaan ja saavutti aikuiskokonsa jo alle vuoden iässä. Sen jälkeen ei enää erityisemmin kasvanut tai kehittynyt (paitsi että sterilisaation myötä turkki kehittyi huonoon suuntaan :-/).
Mila on ollut kevään mittaan aika miehenkipeä, joten seuraavaksi tiedossa on leikkaus. Neiti nähdään seuraavan kerran näyttelyssä sitten kastraattina! Ja toivottavasti silloin pääsen itsekin neidin näkemään :-)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Kyllä minäkin uskon, että aika tekee tehtävänsä ja nyt on tyttelille jo leikkaus-aikakin varattuna. Varasin sen ensimmäisen lomaviikon alkuun niin, että voin olla pikkuisen seurana ja tukena.
Ja sitäpaitsi, jos käytöksestä ja suloisuudesta olisi jaettu sertejä, niin meillä olis niitä kaapit pullollaan!!! :)
Kiva että käytös oli mainiota, siitä on hyvä jatkaa :-))
Se Isrok muuten olikin seuraavan kerran marraskuussa, et kumpikin muistettiin vähän väärin :-D
Post a Comment