Ensimmäinen työpäivä takana (ja toinen parhaillaan menossa) ja illalla kotona odotti hyvin tyytymättömiä kissoja. Kyllähän kolmessa viikossa tietty tottuu siihen, että vähän väliä saa ruokaa ja rapsutuksia, joten paluu arkeen oli järkytys... Tylsistynein oli ehdottomasti Lilsu, joka oli virtaa täynnä varmaankin nukuttuaan koko päivän. Yritin leikittää sitä sohvalta käsin heittelemällä sille onkilelua, mutta ei se kauaa jaksanut siitä innostua.
Remontin takia makuuhuoneen tuuletusikkunasta on otettu verkko irti, joten tällä hetkellä ainoa mitä kautta saa edes vähän tuuletettua, on parvekkeen ovi, jota saa raotettua noin 10 cm :-/ Eli kissoilla on tosiaan aika kurjat olot hetkellisesti, kun joutuvat olemaan neljän seinän sisällä, haistelemaan maalinkäryjä (yllättävän hyvin nekin tulee asuntoon sisään, eikä meinaa lähteä millään pois, kun ei saa läpivetoa) ja kuuntelemaan vaihtelevaa meteliä kaiket päivät! Lulun ilme on näkemisen arvoinen joka kerta, kun joku menee nosturilla yläkertaan :-o Ei se pelokas varsinaisesti ole, mutta aivan ihmeissän ja seuraa tilannetta tarkasti ikkunalla.
Sain kuin sainkin itseni sohvalta ylös illalla, kun ajattelin että pakkohan kissojen on saada jostain vähän raitista ilmaa. Normaalisti päiväsaikaan ulkoileville iltaulkoilu olikin aika jännää vaihtelua! Lilli oli innoissaan ja meni edes takaisin jalkakäytävää ja metsästi yöperhosia. Iines sen sijaan ei ollut niin innoissaan, teki vaan pikaisen käännöksen pihalla ja vaikutti koko ajan siltä, että odotti jonkun hyppäävän puskasta kimppuunsa. Roopen kanssa ollaan ennenkin ulkoiltu illalla/yöllä, joten se oli innokas tutkimaan jokaisen puskan ja heinikon. Koirakaan ei sitä häirinnyt, vaikka yritti vähän haukkua ja tehdä tuttavuutta :-) Sagan ja Lulun mielestä vain hullut lähtevät valjaissa mihinkään, joten tätä kaksikkoa ei tälläkään kertaa ulos asti saatu.
Toivon mukaan aika menee nopeaan ja saan parvekkeelle verkon taas takaisin. Vaikka ovea ei talvella voikaan koko aikaa pitää auki, on parveke kuitenkin kissoille kuin yksi lisähuone.
Tänään illalla pitäisi järkyttää pienen kissan elämää ensimmäisellä pesulla... En odota sitä mitenkään innolla, kun veikkaan että Lilli ei ole kauhean innostunut. Sagan rasvahäntäkin kaipaisi pesua, mutta saa nähdä mihin aika riittää ;-) Zooplussan tilauskin oli eilen saapunut, joten ruokavarastot on pian taas täynnä!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment