Wednesday, March 3, 2010

Pientä pentukuumetta ilmassa

Loma alkaa hahmottua, se alkaa mitä todennäköisemmin joko elokuun 9. tai 16. päivä. Alustavana suunnitelmana olisi, että pennut syntyisivät elokuun lopussa / syyskuun alussa. Ehtisin hieman lomailla ennen niiden syntymää... ;-)


Lilli 2 viikon iässä

Viime pentueen jälkeen oli pitkä pentukuumeeton aika, varmaan johtuen siitä että yllä oleva söpöliini jäi kotiin kasvamaan. Kukapa voisi vastustaa noin sööttiä pentua?!? (Tosin jos Lilsu meinaa kloonata itsensä, niin sitten on vastustettava ;-)) Nyt alkaa jo hieman heräillä sellainen tunne, että olisi kiva taas paimentaa pentuja. Ne ovat kuitenkin niiiiin ihania ja niiden katselu voittaa tv:n milloin vaan. Onhan niiden maailmalle lähettämisessä hirveä homma, mutta kyllä positiiviset asiat voittavat negatiiviset ehdottomasti!

Lilli saattaa olla eri mieltä suunnitelmani ajankohdasta, mutta katsotaan miten käy! Kevään/kesän viimeinen näyttely on todennäköisesti (viimeistään) Jämsässä, joten sen jälkeen Lilli ja Otto voisivat tavata :-) Ottolle on tiedossa muitakin tyttöystäviä, joten voi olla että muut ehtivät käydä treffeillä ennen Lilliä.

Niin kuin arvata sopii, olen ehtinyt miettiä pennuille nimiäkin jo moneen otteeseen. Aluksi ajattelin, että nimeän saman pentueen pennut aina samalla alkukirjaimella, mutta Strato-tytöt muuttivat linjaa, niillä kun vain viimeinen kirjain oli sama ;-) Todennäköisesti sama linja jatkuu, mietityt nimet ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja kaikilla on positiivinen merkitys, eivätkä ne ala samalla alkukirjaimella.

No comments: