Thursday, December 25, 2008

Iines joulun vietossa

Lellikki-tyttöni Iines pääsi eilen mukaani joulun viettoon... Alun perin piti ottaa mukaan vaan Roope (jonka tuloa vanhempani olivat jo innolla odottaneet useamman päivän), mutta Iines näytti niin surkealta kun olin lähdössä ilman sitä, joten olihan se otettava mukaan ;-)

Iines ei olekaan vieraillut vanhemmillani sitten pentuaikojensa, joten ensiksi piti juosta ympäri taloa ja tutkia kaikki paikat! Suurta hämmennystä aiheutti tuliterä deltta, joka siis nyt koristaa makuuhuonettani. Se oli joululahja kissoille, joten se oli kuukauden verran jemmassa joulua odottamassa. Roopella ja Iineksellä oli pieni kisa siitä, kumpi pääsisi delttan ylimmälle tasolle ensin, mutta Iines voitti suvereenisti. Roopen hypellessä ylös tasoja pitkin, Iines kiipesi sekunnissa runkoa pitkin ylös.

Ulkoilemaankin toki mentiin... Roopen mielestä tulossa oli selkeästi p*skin joulu ikinä! Se yritti ensin juoksemalla jätättää Iineksen, mutta huomasi että ei siitä eroon pääse ja että parempi oli jättäytyä jälkeen ja päästää Iines ohi. Iines kiersikin talon pariin otteeseen, Roopen luimistellessa oven pielessä.

Roopen toiveesta Iines käytiin palauttamassa iltapäivällä jo kotiin... Jonka jälkeen Roopella alkoi vasta se todellinen joulunvietto ;-) Rassukka sai vihdoin rauhassa leikkiä, olla siliteltävänä ja nukkua autuaasti punaisella sohvalla. Illalla kun kotiuduttiin, oli se aivan poikki. Jaksoi kuitenkin vielä sen verran, että kiipesi delttaan nukkumaan :-)


Roopesta ei harmi vaan saatu julkaisukelpoisia kuvia, se oli jokaisessa otetussa kuvassa niin suupielet alaspäin ;-) Se ei yksinkertaisesti kestä sitä, jos joku sen kavereista pääsee vanhemmilleni sen "seuraksi". Se talo on sen reviiriä, eikä sinne tarvita noista naikkosista ketään ;-)

Saturday, December 20, 2008

Vuosi lähenee loppuaan

Aika menee niin nopeaan! Vastahan oli alkuvuosi ja eka Norleon-pentue pakkasi pienet laukkunsa ja lähti maailmalle. Nyt maailmalla on jo toinenkin pentue, joten seurailtavaa riittää ja muutamaa kasvattia on nähty ilokseni näyttelyissäkin :-)

Sagan ja Häjyn pennut ovat reilun vuoden ikäisiä :-) Remu leikattiin jo keväällä ja siitä onkin kasvanut isokokoinen kastraattikolli! Edelleen se on mun mielestä pieni poika ison pojan ruumiissa, äänikin on totuttuun tapaan aivan mini :-D Eihän sellaista voi pelätä edes näyttelyssä, vaikka miten sylkisi ja sähisisi.... Painoa Remulla on vähän reilu 6kg (kävi juuri rokotuksilla Surokin näyttelyä varten) ja hirveästi enempää ei kyllä tarvitse tulla. Remua tulee nähtyä sattuneesta syystä aika usein ;-) Se meneekin usein aivan sekaisin kun sille vähän juttelee ja kaatuu jalkoihin puskemaan ja juttelemaan. Hassu poika!

Karkki on ilmeisesti Turun näyttelyn jälkeen kokenut jonkun muutoksen, aikuistumisen?!?, ja on ollut vähän jotenkin seesteisempi.... Karkin olisi määrä tavata poikaystävänsä Jimi Jäämies ensi vuoden puolella, joten suku jatkuu ainakin sitä kautta :-) Karkki on ehkä eniten äitinsä tapainen joka paikan höylä ja ainainen "räpätäti"... Punainen väri on aivan uskomattoman punainen! Odotan innolla milloin neiti on vihdoin täydessä turkissa!

Sibin näin viimeksi kynttiläkutsuilla ja oli yhtä karvainen ja ihana kuin aina <3 Jos Niskaset eivät sitä olisi niin aikaisin varanneet, niin en varmaan olisi sitä myynyt ollenkaan... Sibi on iloinen touhottaja, joka on aina kaikessa mukana! Sibillä oli eka kiima vasta nyt vuoden iässä ja neiti varmaan siirtyy piakkoin kastraattikerhoon.

Sunnaa en yrityksistä huolimatta ole nähnyt luovutuksen jälkeen... Raha ja aikatauluongelmat ovat vielä ainakin koituneet matkasuunnitelman tuhoksi! Kuvia ja kuulumisia onneksi tulee miltei viikoittain :-) Sunnalla on edelleen iiiiisooot tassut ja muutenkin on muhkean kokoinen. Täytyisi nähdä livenä, mutta ilmeisesti Lulu kalpenee tämän ilmestyksen rinnalla. Sukunsa tapaan Sunna ei ketään väistele, ja siitä johtuen ei oikein lauman vanhempien "marttojen" kanssa tule niin hyvin toimeen... Onneksi Sunnalla on kuitenkin erityisoikeuksia, saa edelleen nukkua isäntäväen tyynyjen välissä, vaikka muilla kissoilla ei ole asiaa makuuhuoneeseen ;-) Sunnalle on myös tiedossa pentuja tulevaisuudessa, poikaystäväkin löytyy kotipuolesta.

Iineksen ipanat täyttävät maanantaina 6 kuukautta ja alkavat olla nuoria kissoja jo :-) Santun luona kävin juuri ja Santtu oli kasvanut paljon ja saanut karvaakin! Vaikka ruskea ei lempivärini olekaan, niin kyllä vaan puhdas ja kiiltävä ruskea turkki on hieno. Häntäkin oli hieno puuhka ja tosiaan PITKÄ :-) Santtu menettää pallinsa todennäköisesti ensi vuoden alussa ja voi sitten keskittyä vaan kasvamiseen ja löhöilyyn :-)

Mila-neiti oli yhtä viehkeä kuin aina... Reipas ja rohkea ja tuhatjalkainen! Molemmat naperot ovat tajunneet äitinsä elämänasenteen ;-) Kunhan nameja riittää, niin kaikki on enemmän kuin hyvin... Lapset vaan tuppaavat olemaan sen verran innokkaita, että sormet meinaa mennä namien mukana... Iines kun muistaa aina varoa, ettei vaan kynsi tai hammas vahingossakaan osu ihmiseen ;-)

Ellaa on kova ikävä! Katselin juuri pentukuvia ja se oli kyllä hauska ipana :-) Jos ei Teijan perhe sitä olisi omakseen halunnut, niin olisi jäänyt tänne asumaan. Ehkä Ellalle on kuitenkin kiva, että saa asua ainoana prinsessana... Täällä olisi voinut helpolla jäädä ainakin ylisosiaalisen äitinsä varjoon. Iines selvästi halusi päästä eroon lapsistaan ja niinhän sen tietty kuuluu mennäkin... Hassua sinänsä, että Sunna ja Ella olivat saman verran "yliaikaa" ja Sagalle Sunnan jaloissa pyöriminen ei ollut mikään ongelma. Iines sen sijaan oli aivan kypsä siihen, että ei saanut rauhassa edes hoitaa kauneuttaan, kun Ella yritti koko ajan päästä tissille.


Uusia pentusuunnitelmia on tehty ja niiden toteuttaminen riippuu lähinnä nyt Iineksestä ;-) Joka ei muuten juokse, vaikka välillä viitteitä antaakin siihen suuntaan. Peruin sen osallistumisen Kuopiostakin, kun ajattelin että varmasti juoksee ennen sitä... Vaan kun ei niin ei. Ei auta nyt muu kuin odotella ;-)

Sunday, December 14, 2008

Santtu melkein 6 kk :-)

Kävin eilen pitkästä aikaa moikkaamassa Santtua! :-) Poika olikin kovasti kasvanut sitten viime näkemän ja näytti turkin kera aivan erilaiselta kuin ennen! Hieno pitkä häntä heilui innokkaasti, kun Santtu maisteli äitinsä ja siskojensakin hyviksi toteamia namipuikkoja ;-)

Vähän oli samaa "vikaa" kuin Milassa ;-) Meinasi sormet lähteä mukaan, kun tarjosin nameja... Kamera jäi tietty kotiin (niin tyypillistä), mutta ehkä saan lähipäivinä vähän uusia kuvia kuitenkin. Santulla on hetkittäin ollut mahan kanssa vähän probleemia, mutta siitä huolimatta painoa oli kertynyt nelisen kiloa. Eiköhän Santusta vielä kasva iso poika!

Nyt kun juuri viikko sitten näin Milan, täytyy todeta että olivat jotenkin enemmän saman näköisiä kuin ennen :-) Tunnistaa kyllä, että ovat samasta pentueesta. Iines ei eläessään ole ollut yhtä riehakas kuin poikansa, joten ehkä vauhtia on vähän tullut Kassu-iskältä :-) Santun kynsissä on kokenut kovia mm. "mummolan" tunnearvoltaan mittaamaton orkidea.... Joulu varmaan tuo vielä lisää meriittejä pojan tuholistaan ;-)

Harmi että Ella asuu sen verran kaukana, että siellä ei niin vaan piipahdeta :-/

Monday, December 8, 2008

Kuopion kuulumisia

Kotiuduttiin Hannan kanssa Kuopiosta eilen illalla puoli yhdeksän aikaan. Kolme ja puoli tuntia matka kesti molempiin suuntiin, ei juurikaan ollut vaikutusta sillä, että mennessä ajoin vähän kovempaa kun ei ollut muuta liikennettä.

Oli todella kiva viikonloppu, vaikkakin nyt on aika väsynyt olo! Kiitos Hannalle ja Marikalle seurasta :-) Oli kiva nähdä Remu ja Mila näyttelyssä ja kuulla, mitä mieltä tuomarit niistä olivat. Remu oli lauantaina noussut vähän väärällä jalalla, mutta se ei Alexander Platzia haitannut. Remu sai kivat arvostelut ja kävi vielä vähän ärisemässä tp-valinnoissakin. Sunnuntaina oli jo paremmalla mielellä (liekö häkin paikan vaihdolla ollut osuutta asiaan) ja käyttäytyi ihan normaalisti :-) vp valinnassa sininen kastraattipoika vie voiton, joten Remun ei tarvinnut enää sunnuntaina arvostelun jälkeen käväistä missään.

Mila oli ekassa näyttelyssään ja ikää neidille on kertynyt 5,5 kuukautta. Mila oli oikein reipas ja rohkea ja hetkittäin sillä oli myös tuhat jalkaa :-D Lauantaina Mila oli paneelissa asti ja sai oman tuomarinsa äänen :-) Sunnuntaina Mila sai kivat arvostelut, mutta vp ja tp meni sivu suun. Hyvää kokemusta pienelle neidille ja ehkäpä näyttelyura vielä jatkuu ensi vuonna!

Thursday, December 4, 2008

Näyttely lähestyy

Tänään on ollut sellainen päivä, että käämit on meinanneet palaa useampaan otteeseen. Ei niin hyvän työpäivän jälkeen en yhtään hämmästynyt, kun auto ei palautunutkaan huollosta... Joku tilattu osa olikin väärä ja uusi tulee huomenna. Toivon mukaan saan auton kuitenkin huomenna, kun tarkoitus olisi sillä lähteä lauantai aamuna Kuopioon! Mutta eiköhän se valmistu...

Olisin tosin tarvinnut sitä autoa tänäänkin, joten sen puuttuminen hankaloitti ja sotki aikatauluja. Kotiin kävelin töistä ihan hetkessä, se nyt ei mihinkään vaikuttanut mitään. Sen jälkeen kun kissat oli ruokittu, piti lähteä lainaamaan äidin ompelukonetta. Sinne en enää ehtinytkään kävellä, vaan ajattelin että pyörällähän pääsee nopsaan. Muuten ihan kiva, mutta paikoittain oli liukasta vaikka oli mukamas ihan vesikeli! En onneksi sentään kaatunut, minä + pyörä on aina ollut vaarallinen yhdistelmä...

Sitten vaan verhoja tekemään. Yllättävän kauan vierähti, vaikka vähän oikaisin ja tein kolmen seinäkappaleen sijaan yhden yhtenäisen. Kiva vaan, että "pienen" mittausvirheen takia palanen oli 3 senttiä liian lyhyt! Pienen sadattelun jälkeen tein sitten lisäpalan, joka ikävä kyllä ei ole kovin kaunis... Kattopalan kanssa ei kauaa tuhraantunut, mutta hups yllättäen kello olikin jo puoli kahdeksan. Pari tuntia siis ahersin verhojen kanssa, vaikka olin luvannut olla "kuuden aikaan" jo tarkastamassa Remun näyttelykunnon.

Ompelemisen aikana oli satanut kivasti räntää, joten hylkäsin pyörän ja sain kyydin Hannalle saakka. Remulta napsastiin kynnet, mutta muuta ei nyt tehty. Pakko tehdä vielä uusi reissu huomenna, kun Remu tarttee matkalle isomman kuljetuskopan. Sitä en tietty saanut pyörällä kuskattua, enkä enää käynyt verho-projektin jälkeen kotona kääntymässä. Pikavisiitin jälkeen kävelin kotiin ja kellohan olikin jo yhdeksän. Siinähän se ilta vierähti ;-) En tiedä olisiko se auto nyt hirveästi noita hommia nopeuttanut, mutta kyllä matkoihin tuhraantui varmaan reilu puoli tuntia kuitenkin.

Huomenna olisi tarkotus kissavahtien iloksi siivota ja tietty pakata Remun ja Milan näyttelykamat ;-) plus yrittää mennä ajoissa nukkumaan. Lähtö on neljän pintaan viimeistään, joten ei parane kukkua taas yömyöhään niin kuin normaalisti...

Sagalla on sunnuntaina muuten synttärit! En kyllä mitenkään voi käsittää, että se on kohta ollut täällä "sulostuttamassa" meitä läsnäolollaan jo 4 vuotta! Maaliskuun alkua se oli, kun se tänne kotiutui. Täytyy varmaan ostaa näyttelystä sille joku synttärilahja, joka muuten EI ole ruokaa... Rouva kun on vähän syksyn mittaan kerännyt massaa... Kilvan syövät herkkuja Iineksen kanssa, toinen vaan on silti luurangonlaiha ja toinen paisuu kun pullataikina ;-)

Monday, December 1, 2008

Isrok's show in Kuopio 6 - 7.12.

Next weekend me, Hanna and Remu are going to Kuopio! Remu has had a long break from the shows, so it will be interesting so see how he will behave ;-) He will be in the neuter class for the first time.

Mila is attending the kitten class for the first time :-) She will turn 6 months later this month, so it will be the first and last time as a kitten. I'm hoping to see her in Jyväskylä next year, but that remains to be seen ;-)

Iines was also going to Kuopio, but I cancelled her entry. I'm actually quite happy about it, since she already became IC. I think I will bring her to class 5 some day, but now it's not the time :-)

Tuesday, November 25, 2008

New pictures of Remu


Finally - new pictures of Remu! It's really hard to take pictures of him, as he is so black ;-) The ones I've taken have been so terrible, that I couldn't publish them... Last week Toni and Marja came visit him and now the pictures are at Remu's own page: http://www.norleon.net/remu.html


Monday, November 24, 2008

Show news

I was so tired last night that I couldn't write anything on a foreign language... But now I'm a bit more awake and maybe able to make some understandable sentences.

The show went really well, we got everything that we needed and more :-) Iines didn't have competitors and got CACIB both days and became International Champion. The main problem with her is that she is so skinny. She got nice judgment both days but obviously needs more weight.

Norleon Skadi was at the show both days and became Champion on Saturday and got CACIB + BIV-total on Sunday! :-) Congratulations Kati and Tero! Skadi got nice judgments :-)

Saga's son Abeona's Sharma was at the show both days and got 2 x CAGPIB and 2 x BIV! :-) He now has 3 CAGPIBs.

The storm really hit when I was driving home and there were times when I couldn't see anything... Luckily I was able to stay on the road and got home safely! It was a nice weekend and now I'm looking forward to a show in Kuopio :-) Sparke and Eydis are coming to the show, it's Sparke's first time to neuter class and first time that Eydis will be at a show.

Sunday, November 23, 2008

Uusia titteleitä :-)

Meillä oli oikein onnistunut viikonloppu Turussa, jonka kruunasi se että pääsin ehjin nahoin kotiin sieltä ;-) Keli oli aika mielenkiintoinen, mutta hitaasti mutta varmasti päästiin kotiin kuitenkin.

Iines sai lauantaina toisen CACIBin ja sunnuntaina valmistui sitten International Championiksi! Olen tosi tyytyväinen, nyt on tavoitteet täytetty ja jatkoa mietitään sitten myöhemmin. En sano ettenkö koskaan enää toisi Iinestä näytille, sen vaan täytyisi saada massaa lisää ennen sitä ;-) Joten katsellaan ja odotellaan.

Sagan tyttö Karkki valmistui Championiksi lauantaina! Neidistä tuli nyt siis ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa Norleon kissa, jolla on titteli :-) Sunnuntaina tuli eka CACIB ja vielä VP-total kaupan päälle. TP-valinnassa käytiin pyörähtämässä ja kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen molempien päivien arvosteluihin :-)
Nuori neiti osoitti sunnuntaina olevansa äitinsä tapaan hyvin itsepäinen ja kekseliäs neiti... Kun pakotie tukittiin vahvistamalla oven kiinnityksiä, päätti neiti sen sijaan lähteä katon kautta ;-) Jotkut ystävälliset ihmiset sitten nappasivat neidin kiinni ja palauttivat häkkiin... Kova kiire ja paljon asiaa koko ajan ;-) Taattua Sagan tyyliä...

Sagan ekan pentueen Sharma oli myös näyttelyssä ja hienosti CAGPIB + VP molempina päivinä! Hyvä viikonloppu Sagan ipanoille :-) Kuopiossa onkin sitten näytillä Karkin veli Remu ekaa kertaa kastraattiluokassa ja Iineksen tyttö Mila pentuluokassa. Jännää!

Kiitoksia kovasti valmistumisonnitteluista! Kuvia tulee varmaan lähipäivinä, jos/kun Kati niitä mulle lähettää :-)) Oma kamera oli kyllä mukana, sillä ei vaan tullut otettua yhden yhtä kuvaa...


Thursday, November 20, 2008

Näyttelykamat kasassa

Nyt on kasattu suurin osa näyttelykamoista ja samalla tuli siivottua pari kaappia ;-) Viime huhtikuun alussa olin viimeksi omien kissojen kanssa näyttelyssä ja siitä johtuen kamat oli enemmän tai vähemmän levällään. Edelleen on yksi verhon kappale kateissa, mutta sen voi korvata jollain muulla värillä. Kätevää kun on samasta kankaasta eri värisiä verhoja ;-) Veikkaan ettei Iines kovin innolla ole lähdössä mukaan, tänään se jo epäluuloisen näköisenä katteli mun touhuja...

Eilen Iinekseltä pestiin kauluri ja häntä, raasu parka oli aivan hädissään :-D Kiltti kun on, niin ei kuitenkaan muuta tehnyt kun vähän räpiköi. Ei edes miukunut yhtään. En usko että sitä on aiemmin edes pesty, noin säälittävän käytöksen olisin kyllä muistanut....
Eilen käytiin myös Marjan ja Tonin kanssa kuvaamassa Remua (tai siis, Toni kuvasi), mutta kuvat on vielä saamatta... Laittelen niitä esille, kunhan ne ilmaantuvat.

Wednesday, November 19, 2008

Turun näyttely lähestyy

Viikonloppu lähestyy uhkaavasti, mutta kaikki valmistelut on vielä tekemättä. Kissakin pitäisi kai pestä, en edes muista milloin se olisi pesty? (Saattaa myös olla, ettei koskaan... :-D) Näyttelyverhot on sikin sokin kaapissa, toivon mukaan kuitenkin kaikki on tallella. Ehkä täytyy alottaa pakkaaminen jo torstaina, niin ehtii vielä perjantaina ostaa / tehdä jotain, jos jotain mystistä on näyttelykamoille tässä tauon aikana tapahtunut.

Iines lähtee reissuun yksin, joten Roope, Saga ja Lulu jäävät kotimiehiksi. Kissanhoitajien iloksi olen taas aamun ratoksi vähän siivoillut ;-) Jostain syystä heräsin kuudelta! ja vieläpä nousin silloin. Yleensä herään nipin napin kahdeksalta ja puolen aikaan olisi kiva jo olla töissä, että ehtii rauhassa juoda aamukahvit.

Iineksellä on lauantaina Annika Billing ja sunnuntaina Beverly Elian. Siitä päätellen, että molemmilla tuomareilla on arvosteltavana vain 3 väriryhmää, kissoja on varmaan vino pino kutoseenkin tiedossa! Karkilla ja Sharmalla sen sijaan on pienempi väriryhmä (V) ja lauantaina Karl Preiss ja sunnuntaina Minna Krogh. Iines ei ole kummallakaan sille osuneella tuomarilla koskaan ollut, joten odotan mielenkiinnolla. Sharma on muistaakseni joskus ollut Minnan pöydällä, Karkki ei.

Iinekselle on vissiin kovaa vauhtia tulossa juoksu! Toivoisin, että odottelisi vielä viikonlopun yli... Ei niin kivaa jos se nuohoaa ympäriinsä täällä ja ennen näyttelyä ja on sitten ihan nuhjuinen näyttelyssä. Ei ainakaan vielä yöllä huudellut (=karjunut täysillä), joten ehkä tässä vielä hetki menee.

Tänään ohjelmassa olisi töiden jälkeen Iineksen pesu ja Remelin kuvaus :-) Toivottavasti Remusta saadaan kerrankin kuvia, kun yleensä kuvissa näkyy vaan joku epämääräinen möykky ;-)


Sunday, November 16, 2008

Sunna 1 years

I got new pictures of Sunna today! She has LOTS of coat and is soooo pretty :-)



Saturday, November 15, 2008

Coat is slowly growing

Unfortunately a week can't make a big difference, but at least the coat is coming! 5 weeks have passed between these pictures :-) It's still a long way to the condition that Iines was in last winter :-) http://www.norleon.net/images/iineksenkuvia/16.jpg


Tuesday, November 11, 2008

Halipallo nimeltä Iines

Nyt kun lapsista on päästy, on Iineksen hellyydenkipeys melkein jo saavuttanut uuden ulottuvuuden... Iines tulee heti syliin jos istuu johonkin. Jos viihdyn liikaa keittiössä (ei ole pelkoa tiskivuoresta päätellen), niin ei mene kauaa kun Iines roikkuu jalassa kiinni! Pitäisi joko ottaa se syliin köllöttelemään tai mennä jonnekin parempaan paikkaan, jotta se voisi itse kivuta syliin. Se on kuin räsynukke, jota voi väännellä ja käännellä miten päin vaan :-D Aina vieraille pitääkin näyttää, miten sen voi laittaa mihin asentoon vaan ja se jää siihen! Jos asettelen sen makaamaan kyljelleen käsieni päälle, jää se siihen makaamaan kuin olisi jossain kantotuolissa ;-) Öisin se on joko kainalossa tai mahan päällä (joten on siitä pienestä painosta jossain asiassa hyötyä...)

Sama halipula ulottuu myös kissakavereihin. Kun tulen töistä, käy se sen verta kierroksilla että vetää ensin itsensä lattialle pitkin pituuttaan (venyttelee) ja sen jälkeen puskee vuorotellen kättäni, Sagaa, Lulua ja Roopea. Saga yleensä suhtautuu asiaan suopeimmin ja Iines saattaa jättäytyä innokkaasti Sagan pestäväksi. Se kiehnää ja kiertelee kavereitaan sen verran paljon, että punaiset pallot ahdistuu siitä välittömästi :-D Tulee kai liikaa "iholle".

Jos en tule suoraan töistä, odottaa se jo surkeana ikkunassa. Odottaa se muutenkin, mutta normaaliin aikaan se ei liimaudu ikkunaan... Olen toisinaan käynyt kotona päiväsaikaan ja todennut, että sillon se ei ole valmiudessa.

Laiskistunutkin se tuntuu olevan, liikkuu pääasiassa vain sylin ja keittiön väliä ;-) Keittiöön se jaksaa aina juosta yhtä innoissaan, koska toivoo saavansa nameja! Kreetan matka oli sille monessa mielessä painajainen, eritoten siksi, että unohdin kertoa kissanhoitajille, että se on tottunut saamaan ainakin 2 namipuikkoa päivässä.... Olivat vaan ihmetelleet kun se keikkui vuorotellen mikron vieressä ja baarijakkaralla ja ei innostunut mistään ruoasta ;-) Mutta hyväähän se vaan teki, ettei aina saa pelkkiä herkkuja.

Harmikseni en ole kuullut juurikaan Iineksen sisaruksista, olisi kiva tietää ovatko ne samanlaisia :-) Isän ja äidin kuva kuitenkin kertoi sen, että ne tykkäävät kovin toisistaan ja äiti Solina näytti juuri yhtä innokkaalta lähtentelijältä kuin Iines ;-)

Tuesday, November 4, 2008

Kettutyttö ;-)

Kävin lauantaina Remua katsomassa ja totta tosiaan, ainoa Sagan pennuista joka ei ole Häjyn näköinen, on Lulun näköinen ;-) Musta väri toki tekee siitä vähän eri näköisen, mutta joka tapauksessa Remu on jotenkin Lulun "oloinen". Tytöt sitten ovatkin vähän miesmäisiä ja Häjyn näköisiä...
Kettutyttö on ollut viime aikoina erikoisen hyvällä tuulella ;-) Tällä hetkellä ei asu saunassa eikä muuallakaan piilossa, vaan nukkuu yöt tassut taivasta kohden vieressä ja kehrää niin pirusti! Antaa selvitellä takkujakin, joten on nyt aivan takuton ;-)

Karkki 1v

I got a few lovely pictures of Karkki yesterday :-) 1 years old, and constantly talking ;-) Karkki is planning to meet a lovely creme/white male next year, more info here: Kissafarin plans




All pictures: Kati Seppä

Monday, November 3, 2008

Happy birthday Norse Mythology - litter: Sparke, Skadi, Sunna & Sibilja!

It seems that it was just a moment ago, when they were tiny tiny kittens :-) Now they have reached one year and happily living in their new homes :-)

In these pictures they are almost ready to leave and Saga's job is coming to an end :-)




Friday, October 31, 2008

Melkein jo marraskuu

Vuosi lähenee loppuaan ja loppuvuoteen osuu aina niin paljon kaikkea, että aika menee kuin siivillä :-)

Tänä vuonna synttärit on tarkoitus pitää jo ennen varsinaista päivää, ne kun on yhdistetty yhden (tai useammankin?) ystävän kanssa samoiksi bileiksi :-) Kun kerta juhliin olisi joka tapauksessa tulossa suuri osa samoja, niin selvitään yksillä järjestelyillä... Olen kovasti yrittänyt kehitellä juhliin ohjelmaakin, mutta osa ideoista on tyrmätty jo heti alkuunsa :-o (en ymmärrä ;-)) Suunnittelupalaveri on vielä pitämättä ja kutsut lähettämättä, joten vähän viime tippaan jää taas...

Synttärien jälkeen onkin Turun näyttely, joten siinä menee taas koko viikonloppu. Seuraavalla viikolla vanhenen vuodella ja on tiedossa firman pikkujoulut ;-)

Joulukuussa pakataan Hannan kanssa kissat autoon ja ajetaan Kuopioon näyttelyyn. Kiva päästä pitkän näyttelytauon (huhtikuussa viimeksi omien kissojen kanssa) jälkeen taas edes pariin näyttelyyn. Kuopion jälkeen yritetään toteuttaa taas uusia pentusuunnitelmia...

Sagan S-pentue täyttää ensi maanantaina (3.11.) vuoden! Skadi ja Sibi ovatkin jo synttärilahjansa saaneet, Sunna saa lähipäivinä postia ja Remua varmaan menen ihan henk.kohtaisesti tapaamaan :-)

Näillä näkymin 4v. synttäreitään joulukuussa juhliva Saga ei enää tule saamaan lisää pentuja. Lopullisen ratkaisun tekeminen tuntuu olevan kuitenkin hankalaa, kertaalleen jo tilasin sille sterilisaatioon ajan, mutta seuraavana päivänä päätin jo perua sen ;-) Sagalla on tänä vuonna ollut 2 juoksua, joten oikeaa kiirettä leikkaukselle ei ole. Ehkä vielä vähän aikaa jahkailen ja mietin... Saga on toipunut suolitukosleikkauksesta ainakin päällisin puolin hyvin ja massakin on palautunut keväisen operaation jälkeen. Siitä huolimatta uusi pentue epäilyttää, kun ei voi tietää onko leikkauksesta jäänyt jotain kiinnikkeitä tms. Sitähän ei mistään saa selvillekään, paitsi mahan avaamalla ;-) joka nyt ei kovin todellinen vaihtoehto ole.

Ehkä Sagalle riittää jatkossa ylikasvaneen "pentunsa" hoito. Saga on yllättäen taas muistanut, että Luluhan onkin hänen pentunsa ja hoivaa sitä yökaudet mun sängyssä! Ei siinä muuten mitään, mutta Lululla on niin kova kehräysääni, että se aiheuttaa vakavaa haittaa mun unille ;-) Iines on vähän mustis, kun on joutunut kolmanneksi pyöräksi.

Iinekselle on alkanut vihdoin taas kasva kasvaa! Vähän myöhässä tosin, se ei enää ehdi Turkuun mennessä saada turkkia, vaikka päällä seisoisin... Jotain haivenia on kuitenkin, mutta eipä se kovin kummoisessa näyttelykunnossa ole. Jos sen joskus IC:ksi saan, niin ehkä sen näyttelyt leikkaamattomana päättyy sitten siihen. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, miltä se tulee näyttämään kun on "valmis", nyt reilun 1,5 vuoden iässä se on kyllä auttamattomasti vaiheessa :-).

Thursday, October 30, 2008

Roope and Saga were at a HCM test yesterday

Roope and Saga were re-tested for HCM (Well, as Roope already has HCM, it was only to control if it has progressed). Roope was very afraid the whole time :-/ He was in a state of panic, but let the vet check him up. His condition was the same as it was before, so nothing too dramatic had happened within these last 6 months. Roope also got his vaccinations, so now there is no need to take him to a vet any time soon.

Saga was first tested 5.3.2007 so over 1,5 years had passed from the test. Her results were the same as before, so there is no signs of HCM at this point.

Monday, October 27, 2008

Kuulumisia

Iines nauttii täysillä vapaudestaan ;-) Selvästi huomaa miten se on vapautunut ja oma iloinen itsensä pentujen lähdön jälkeen. Tuntuu että suhteet muihin naikkosiin on kanssa paremmalla mallilla, Saga hoitaa Iinestä (ja Lulua) ahkerasti ja hoidattaa itsensä sitten Roopella. Voisi kai sanoa, että rauha on taas maassa. Roopekin on jättänyt Lulun kiusaamisen vähemmälle ja Lulu on paremmalla tuulella kuin pitkään aikaan :-)

Lisää kuvia porukasta: http://www.norleon.net/lokakuu2008.html

Uusia pentusuunnitelmia on tehty ja varmaan niitä yritetään laittaa täytäntöön loppuvuodesta! Toiveissa olisi saada pentue alkuvuodelle 2009, jotta voisi pitää viikon talvilomaa pentujen kanssa ja mahdollisuuksien mukaan ehkä kesälomaakin siellä luovutuksen tienoilla :-)

Sunday, October 19, 2008

Sagan lapsenlapset :-)

Sagan lapsenlapset Abeona's kissalassa ovat ehtineet jo 11 viikon ikään! Lapsukaiset ovat isoja ja karvaisia :-) Teppo ylitti jo 2 kg ja neidit on kanssa 1,6 kg:n paikkeilla. Kuvassa Alma (Orange Blossom) esittelee hyppytaitoaan...

Lisää hyppyjä: http://abeonas.blogspot.com
ja toki muitakin kuvia :-)

Kuva: Marja Ala-Piirto

Friday, October 17, 2008

Iines with her new clothes, part 2 :-)

Lady in Pink :-D
too bad that I took the wrong size... M is big enough for Roope, so it's way too big for Shamicka. But she doesn't mind ;-)








Thursday, October 16, 2008

Iines and her new clothes :-)

Here Iines is with her new jacket :-D I'm sure she would have been happier if she would have been able to go out with the jacket... Now she was a bit confused about the fact that she had to wear it :-D

But I'm sure that she will love to wear it in the winter ;-) And at least she looks so cute in it...


Tuesday, October 14, 2008

Mila at her new home :-)

I also received pictures of Mila today :-) She is happily living with Marika and forestcat-friend Magnus in Kuopio. She seems to have grown a lot since I last saw her - just like Santtu. Mila was the wild-child and still is... Can't wait to see her in December!

Thank you Marika for these lovely pictures!

Both Mila and Santtu will get these pictures to their own pages tomorrow. I'm also going to see Sibilja tomorrow, so maybe I'll get new pictures of her, too.







Santtu at his new home :-)

Santtu has been at his new home for a month now :-) Everything has gone well, at least he hasn't destroyed the whole house yet...

Thank you Kati for these lovely pictures :-)





Going slightly crazy....?

I have recently realized that I have an obsession for little pink clothes?! Since I now have a goddaughter Piko, I can always buy something oh so cute to her.. But now I seem to want to buy clothes for Iines, too?! :-D

What about this one: http://www.lemmikkijengi.com/catalog/product_info.php?products_id=1359 or this one: http://www.lemmikkijengi.com/catalog/product_info.php?products_id=589 :-D

I have no idea what Iines would think about wearing clothes, and especially when they are not for cats, they are for dogs... ;-) Iines has so little coat at the moment, that she seems to be freezing outside. Who knows, maybe I'll buy something to her....

Monday, October 13, 2008

Iines ulkoilee

Iines on taas "sinkku", kun viimeinenkin lapsi lensi pesästä... Neiti tykkäsi kovasti, kun pääsi pihalle pyörähtämään (ja varsinkin siitä kun kukaan muu ei päässyt). Ehkä vaan kuvittelen, mutta olisiko karvaa nyt parissa viikossa tullut vähän lisää?!

Ai niin, sopii katsoa Vänttisen Arjan sivuille ;-) Iines on "julkkis"...
http://personal.inet.fi/yritys/arjasart/kkvaljas.html
(yhtä karvaton ja laiha se oli jo pentunakin, niin kuin kuvasta näkyy ;-))




Wednesday, October 8, 2008

Sagan ja Roopen "juorukerho" ??

Parina iltana on käynyt aivan ihmeellinen juttu, saa nähdä onko tänään taas sama kuvio vai ei... Harmittavasti eilen olin sen verta väsynyt, etten oikeen jaksanut enää nostaa päätä tyynystä ja jäi tapahtumien loppu näkemättä.

Eli alunperin toissailtana olin juuri nukahtamassa, kun kuulin Sagan maukuvan jotain olohuoneessa. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä, ainahan se jotain mäkättää. Sen sijaan oudon kuuloista oli se, että Roope vastasi sille. Näin vähän huonosti mitä siellä tapahtui, mutta Saga ja Roope makasivat lattialla vastakkain ja keskustelivat jotain. Ensin luulin että niillä on jotain riittaa, sitten ajattelin että onko Sagalla juoksu ja siellä on taas jotkut auttamiset käynnissä. Mutta ei, jotain ne siellä vaan "puhuivat". Iines ja Ella seurasivat tarkkaan mitä siellä tapahtui, sen sijaan Lulu nukkui rauhassa parivaljakon yläpuolella kirjahyllyssä. En tiedä mitä oli meneillään, mutta hassun kuuloista se oli!

Eilen illalla sama juttu taas. Saga aloitti keskustelun ja Roope tuli vaaleanpunaisesta pesästään lattialle. Tätä juttelua jatkui jonkun aikaa, jonka jälkeen Saga tuli makkarin ovelle istuskelemaan. Juoksua sillä ei ole, eikä niillä mitään riitaakaan ollut. Vähän harmittaa, että en ymmärrä mitä ne juttelee ;-)

Täytyy yrittää tänään taas pysyä sen verran hereillä, että kuulen alkaako löpinät taas. Lulu ja Iines ei yritä asiaan sekaantua mitenkään, mutta eilenkin Iines tarkkaavaisena kuunteli niitä.

Sunday, October 5, 2008

Lisää näyttelytuloksia ja vähän muutakin

Karkki sai tänään toisen CAC:n, joten CH-titteli on taas yhden askeleen lähempänä :-) Karkista tulee nyt mitä todennäköisemmin ensimmäinen Norleon kissa, jolta titteli löytyy. Tiedä vaikka muistaisin Karkkia tai omistajia jotenkin, kunhan sen aika tulee ;-)

Yritin vähän päivitellä kotisivuja sunnuntain ratoksi ja nyt Iineksen pennuilla on jokaisella omat sivut kuvineen ja teksteineen. Jatkossa omille sivuille tulee säännöllisen epäsäännöllisesti kuvia, jos/kun niitä omistajat lähettelee :-) Pennut ja suunnitelmat pitäisi kanssa nyt lähiaikoina päivittää, kun Iineksen pennut on vielä pennut-osiossakin. Mutta kunhan tässä taas ehtii, niin yritän niitä muokkailla.

Näyttelykuulumisia Tampereelta

Olin eilen Soikun kyydillä Tampereella näyttelyssä :-) Matkalla mukana olivat sisarukset Spot-On Hedvig (Noona) ja Spot-On Arctic Cat (Neko). Neidit olivat yhteisboksissaan kovin nätisti ja matka Tampereelle taittui puolessatoista tunnissa.

Näyttelyssä oli tuttuja kissoja ja ihmisiä rutkasti :-) Sagan tyttö Karkki oli toista kertaa avoimessa luokassa, mutta tällä kertaa sertin vei toinen tytteli. Karkki kaipaisi lisää karvaa ja muutenkin aikaa kehittyä :-) Karkki on paikalla tänäänkin, mutta en ole vielä saanut viestiä miten meni.

Lullan sukulaisia "hymyhäntiä" oli paikalla useampi kappale. Nagge (SmileTail's Night Bird) oli hienosti CAPE(2), VP ja TP, Milla (SmileTail's Magica de Spell) CACE(2) + VP ja Millan tyttö Vilma (SmileTail's StormCloud CAC(5)! Lullan siskopuoli Stella (SmileTail's Stella Polaris) valmistui GIC:ksi ja olipa paikalla pari pienempääkin puolisisarusta näyttelyitä harjoittelemassa.

Lullan, Roopen ja Sagan yhteisistä sukulaisista paikalla oli SmileTail's Pippi-Lotta, joka oli EX2 kahdesta. Lotan poika Kalicalanin Simsalabim "Simppu" oli myös paikalla ja voitti kilpailijansa tiukassa kisassa ollen EX1.

Tänään Milla sai toisista viimeisen CACEn (3) ja Vilma oli harmittavasti EX2 kuudesta.

Vähän kyllä alkaa jo harmittaa tämä oman näyttelykissan puuttuminen! Keväällä viimeksi olin omien tyttöjen kanssa näyttelyssä Pietarissa ja sen jälkeen olen vaan norkoillut näyttelyhalleissa muiden kissoja seuraillen. Iines on täysin karvaton, joten paluu areenoille ei liene ajankohtainen... Sagalta puuttuu 10 sertiä EC:stä, (tai siis, SC se ensi vuonna olisi) joten taitaa matka katketa leikkaamattomana tähän. GIC oli alunperin se päätavoite, joten se on nyt Sagan osalta kuitenkin saavutettu. Iineksen osalta IC on vaan tavoitteena, tai ainakaan kiirettä ei minnekään ole :-)

Iineksen lapsista on näyttelyihin näillä näkymin tulossa vain Mila ja Sagan lapsista Karkin lisäksi ehkä joskus taas Remukin näyttäytyy kastraattiluokassa. Vähän huonolta näyttää siis nämä näyttelysuunnitelmat omalta kohdalta, kun Roope on lopullisesti pelistä poissa ja Lullan turkki kaipaisi ihmeen, jotta sen voisi jonnekin tuoda :-) Lullalla on kasassa IP:n lisäksi 1 ulkomainen CAGPIB, joten areenahan olisi auki GIP:tä ajatellen... Mutta joo :-D Ehkä ei kuitenkaan.

Friday, October 3, 2008

Rekkarit - vihdoin!

Torstaina 25.9. lensin lomailemaan ja -ylläri ylläri- seuraavana päivänä tulivat vihdoin rekkarit! Nyt viikkoa myöhemmin yksi rekkari on jo oikeilla omistajillaan ja toinenkin postissa menossa. Ella saa omansa mukaansa, kun muuttaa ensi viikolla uuteen kotiin :-) Viikolla 28 olivat rotukirjauksessa ja tulivat viikon 39 lopulla... Toivon mukaan seuraavan pentueen ipanat saavat rekkarinsa lyhyemmässä ajassa.

Kävin tänään siis Santtua katsomassa, ja vein samalla rekkarin :-) Santtu oli kovasti kasvanut kolmessa viikossa ja täydellisesti kotiutunut uuteen kotiinsa. Harmikseni kameran akku on finaalissa ja laturi taisi jäädä Kreetalle! Mutta ehkä saan kuvia jossain vaiheessa sähköpostiini :-)

Cats of Crete

On our holiday we naturally saw some cats, too :-) Especially this tortie/white lady was in a very good condition and seemed to be someones pet. I was actually quite surprised how few cats we saw during that week.