Monday, December 28, 2009
Yhteenvetoa vuodesta 2009 ja kurkistus tulevaan
Näyttelyrintamalla oli melko hiljaista, Norleon kissoista näyttelyissä kävivät Sunna, Eydis, Destiny ja tietysti Liberty. Lillille kertyi 6 näyttelyä pentu- ja nuortenluokissa, muille muutama osallistumiskerta. Sagan poika Abeona's Sharma sen sijaan kävi ahkerasti näyttelyissä ja SP titteli häämöttää jo yhden sertin päässä!
Iines siirtyi kastraattikerhoon lokakuussa pitkällisten pohdintojen jälkeen. Leikkauksen tuloksena kotona laiskottelee kaunis kastraattirouva, joten entinen hormonihirmu on enää muisto vain.
S-pentueen isä CH SmileTail's Lucky Devil "Häjy" siirtyi myös kastraattikerhoon, siitosuransa aikana Häjy sai 6 pentua Heinähatulle (1 u + 5 n), 4 pentua omaan kissalaani (1 u + 3n) ja 4 pentua Abeona's kissalaan (1 u + 3 n). Melko tyttövoittoinen saldo siis!
Sagan lapsenlapset syntyivät huhtikuussa Nakkilassa, kun CH Norleon Skadi sai GIC Leoline Jimi Jäämiehen kanssa 5 pentua: 2 poikaa ja 3 tyttöä. Sagan ja Häjyn Hollannissa asuva tytär Norleon Sunna sai pelkkiä tyttöjä syyskuussa ja joulukuun alussa pääsin näkemään Sunnan ja pennut livenä :-) Kummastakin pentueesta on ainakin yksi "jatkossa", joten suku jatkuu todennäköisesti tulevaisuudessakin.
Vuosi 2010:
Tammikuussa jatkuu "synttäriputki" (jonka Saga jo aloitti 7.12.) , kun Roope täyttää 7 vuotta 16.1. Helmikuun ensimmäisenä päivänä Lululle tulee mittariin 4 vuotta ja maaliskuussa on Iineksen ja Lillin vuoro (3 v ja 1v).
Alkuvuoden näyttelysuunnitelmat on lyöty lukkoon Lillin osalta, ja Lilli nähdään Surokin näyttelyssä 10.1. ja Jyväskylässä molempina päivinä. Todennäköisesti keväällä mennään muuallekin, jos edes Champion-titteli saataisiin ennen pentuja.
Iineksen olisi tarkoitus aloittaa näyttelyura kastraattina, se on kuin eri kissa nyt kun on saanut karvaa ja massaa :-) Iineksen kanssa ei kuitenkaan ole mitään kiirettä näyttelyihin, mutta eiköhän se Lillin mukana saata matkustaa aina toisinaan. Muiden kissojen osalta ei ole näyttelysuunnitelmia.
Toiveissa olisi nähdä ainakin muutamia Norleon kasvatteja näyttelyissä - sekä saada maailmaan muutama uusi kasvatti. Lillin astutusta on suunniteltu kesälle / syksylle, riippuen vähän siitä milloin Lillistä tulee nainen ja miten työkuviot ym. sopivat suunnitelmiin. Perinteisesti olen lomaillut elokuu - syyskuu akselilla, joten ihanteellisinta olisi saada pennut samaan aikaan. Mutta suunnitelmat ovat suunnitelmia, mitä tahansa voi tapahtua...
Loppukaneettina täytyy todeta, että olen ikinonnellinen kaikista kuulumisista ja kuvista, joita olen kasvateista saanut kuluneena vuotena :-) KIITOS ! Toivottavasti yhteys säilyy jatkossakin.
Friday, December 25, 2009
Monday, December 21, 2009
Ihana Aada :-)
Sunday, December 20, 2009
Lilli lumisella parvekkeella
Friday, December 18, 2009
Suloinen Siiri :-)
oma kuva-kuvasta räpsäisy ei kovin onnistunut ole, mutta näkee siitä jotain sentään :-) Siirin kuva on nyt paraatipaikalla kirjahyllyssä, Roopen valmistumispokaalien ympäröimänä.
Siirin äiti ja sisko kiittävät kovasti nameista... Kissojen joulun oli alettava jo nyt, koska Iines oli niin innoissaan avaamassa pussia ;-)
Ja yleisön pyynnöstä vielä Iines namien maistelun jälkeen pienessä minttukännissä...
Lilli 9 kuukautta 18.12.2009
Pentusuunnitelmat on tehty jo ajat sitten, joten nyt vaan odotellaan sopivaa aikaa treffeille. Lillillä ei (onneksi) ole vielä ollut yhtään kiimaa, mutta jos se äitiinsä tulee niin ensi kuussa viimeistään alkaa meteli. Pahaksi onneksi Sagalla on joku super-kiima päällä, se on mourunnut Roopen perään nyt yli viikon, eikä loppua näy... Toisaalta Lilli pyrkii edelleen Sagan tissille, joten ei se nyt kovin paljoa tunnu näistä jutuista vielä ymmärtävän. Millonkohan se meinaa vieroittaa itsensä?! Kun näyttää, että Saga aina vaan suostuu huvitutiksi...
Pentusuunnitelmien ajankohtaan vaikuttaa aika ratkaisevasti se, milloin saan pitää kesäloman. Heinäkuussa en koskaan pidä lomaa, koska silloin käyn poimimassa mansikoita ennen "oikeisiin töihin" menoa... Ei ole kovin rentouttava loma, jos täytyy herätä aamuisin aina ennen kukonlaulua ;-) Joten toivon lomaa aina elokuulle, niin nytkin, mutta saa nähdä miten käy. Pentuja ei ole joka tapauksessa tiedossa ennen elokuuta, koska heinäkuu on sellainen ettei pennuille yksinkertaisesti ole aikaa.
Monday, December 14, 2009
Lilli melkein 9 kuukautta
Sain vihdoin lähetettyä Lillin rekkarin Kissaliittoon vaihdettavaksi. Rekisteröin pennut suht aikaisessa vaiheessa ja kaikkien kuviot taitavat olla väärin... En nyt sanoisi että Lilli on kovin hyvä täplikäs, mutta eipä se kovin hyvä tiikerikään ole ;-)
Santtu puolentoista vuoden iässä
Monday, December 7, 2009
Saga 5 vuotta 7.12.2009!
Nyt kun Iines on leikattu ja Lilli vielä pentu, ei Sagakaan näe mitään tarvetta juosta. Tänä vuonna sillä on tainnut olla muutama juoksu, joten ne eivät sitä juurikaan rasita. Sutjakka rouva on viettänyt näyttelytaukoa puolitoista vuotta, eikä loppua tauolle ole näköpiirissä.
Synttärikuva on vielä ottamatta, mutta ehkä myöhemmin tällä viikolla saan jotain kuvia otettua :-)
Friday, November 27, 2009
Hollannin reissu lähestyy!
Kameran laturi on hetkellisesti hukassa, mutta täytyy kaivaa se esiin ennen reissua. Toiveissa olisi ottaa hurja määrä kuvia niin Sunnasta, pennuista kuin muistakin Yvonnen ja Johnin kissoista :-)
Kissat jäävät kotiin ja vanhempani käyvät niitä hoitamassa reissun ajan. 4 päivää ei nyt pitkä aika edes ole, tämä onkin vasta toienn kerta kun olen Lillistä erossa enemmän kuin pari yötä. En tiedä miten Lilli selviää, se kun nukkuu jalkojeni päällä joka yö... Omassa nukkumisessa ei varmaan suurta muutosta tällä kertaa ole, kun todennäköisesti saan jonkun kissan seurakseni ;-)
Eilen aloin miettimään, että Lilli on kyllä yksi rauhallisimmista tietämistäni kissoista. Toisaalta onko se ihmekään, kun sen äiti on pehmolelu ;-) Iines on laiskoin ja mukavuudenhaluisin tietämäni kissa, eikä sitä saa juoksutettua kuin juoksemalla namipurkin kanssa edellä... On Lillissä on sentään enemmän virtaa kuin äidissään, mutta nuoreksi kissaksi se on aika flegu!
Monday, November 23, 2009
Äiti ja tytär
Mutta on leikkaus kuitenkin pienen ihmeen tehnyt Iinekselle, se mm. syö nykyään possunsuikaleita! Nuppineulanpäänkokoisiksi pilkottuna ja kädestä syötettynä, mutta syö kuitenkin... ;-) (Lillin mielestä mikään liha ei ole syötäväksi kelpaavaa, jotenkin en ole yllättynyt siitä, että nirsoilija-äidin tytär on samanlainen kuin äitinsä). Iines kyllä söi tiineysaikanaan kalkkunaa ja kanaa, mutta nekin piti pilkkoa tosi pieniksi ja vain yhden valmistajan kalkkunat kelpasivat.
Iines on saanut karvaakin lisää ja on oikein kauniissa kunnossa :-) Turkki on tällä hetkellä aika pehmeä, mutta eiköhän se vielä muutu paremmaksi, nyt kaikki karva mitä on, on oikeastaan aluskarvaa.
Lillin 8kk kuvista ei nyt mitään huippuotoksia tullut... Eilen aamulla käytin Lillin, Iineksen ja Roopen ulkona ja Lilli ei meinannut pysyä nahoissaan, kun oli taas niin paljon vaanittavia lintuja. Raasu ei oikein tiennyt mitä tekisi, joten jähmettyi ja puoliksi maastoutui :-) Lopulta tassut oli sen verran jäässä, että suostui suosiolla tulemaan sisälle.
Alimmassa kuvassa Lilli on Siltalan Heikin kuvaamana Kuopion näyttelyssä :-) Yllättävän nätti siitä hullun näköisestä pienestä kissanpennusta on kasvanut!
Sunday, November 22, 2009
Results from Turku
No Norleon cats were present, since Skadi had stayed at home. She has no coat and is still quite skinny after the kittens :-) Saga's son GIP&CH Abeona's Sharma was at the show and got CAPS and was also in the NFO panel. Congratulations!! He has 7 CAPS at the moment, so SP-titel is approaching :-) *** Sharma also got CAPS on Sunday, so the total amount of certs is now 8 :-)
4 of Skadi's children were at the show: Kissafarin Urulu, Sydney and Canberra "Kiara" competed in group 5 and Norseman in group 6. Urulu was EX2/2 against Henriikka's Adam (Kalicalanin Caro Miu, JW), Sydney EX3/3 and Canberra EX1/3 and BIV-junior :-) Both Adam and Kiara were also at the NFO panel. Norseman was EX2/2.
Lulu's mother Emma was also at the show and became International Premior! She was also judged in the veteran class and was second out of 8 veteran ladies! 6/8 were forestcats and Emma was the best female NFO veteran :-)
Soikku's Neko became Premior! Noona got CAGCIB and also won the special class "best eartuffs"! Congratulations :-)
Veikko was also at the show with Suvipäivän Igor, Ivor and Magni. Igor and Ivor both got HP and Magni was EX2/2.
Wednesday, November 18, 2009
Lilli ja siskot 8 kuukautta!
Siskoista ei tällä erää vielä ole painotietoja, veikkailen että molemmat ovat saaneet painoa suht samaan tahtiin kuin Lillikin. Aadan kanssa painoero on pysynyt hämmästyttävästi samoissa, kuin pentuaikana :-) Joka tapauksessa kaikki 3 ovat tosi kivan kokoisia ja painoisia ikäisikseen! Iines-äiti painoi samassa iässä 3,2 kg... ja nytkin painaa 3,8 kg. Grammaakaan ei ole tullut sterilisaation jälkeen lisää, joten "mallin mitoissa" mennään edelleen.
3-4 kuukauden välillä Lilli oli aika rumassa kehitysvaiheessa, mutta nyt siitä on muotoutumassa ihan kivan näköinen neitokainen. Ainahan sitä keksii kaikkea paranneltavaa, mutta kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen (ihme kyllä!). Profiili on suoristunut, leuka on vahvistunut ja otsakin on ihan suht pyöreä. Korvien malli ei ihan täydellinen ole, mutta sijainti on ok ja tupsutkin on. Häntä on isän puolen peruja ja kivan mittainen. Suurin ongelma nyt ja tulevaisuudessa ovat sivulinjat, jotka eivät varmaan ihan täysin tule suoristumaan. Värikin tekee osittain sen vaikutelman, että pintsiä olisi enemmän kuin sitä todellisuudessa onkaan. Kroppaan kaipaisin ehkä vähän lisää pituutta, mutta raamit on muuten hyvät ja luusto melko vahva. Korkeutta on jo saman verran kuin Sagalla ja Iineksellä, joten mielenkiinnolla odottelen tuleeko siitä kovinkin paljon niitä isompi! Turkinlaatu on ainakin vielä superhyvä :-) Väristä ehkä näkee, että taustalla on hopeaa, mutta turkki on oikeanlainen, nyt jo hyvät peitinkarvat ja vähän alusvillaakin jopa.
Luonne on ihana :-)) Nyt kun Saga ja Iines yrittävät vierottaa Lilliä, niin kasvattajamamman seurakin kelpaa taas... Tosin pienenä varjopuolena on mainittava, että ei ole kiva herätä siihen, että terävät hampaat hamuaa jalkaa keskellä yötä... Lilli juttelee paljon ja sillä on aika vaativa ääni ;-) Ulkoilu on pienestä pitäen sujunut reippaasti ja pidempiäkin lenkkejä on tehty. Kunhan eryn näyttelystä selvitään, ei kelirajoituksiakaan ole hetkeen... nyt yritän välttää kurastamasta koko kissaa, kun ennen isrokiakin pestiin vain häntä.
Yritän ottaa taas uusia kuvia jonain päivänä :-)
Monday, November 16, 2009
Isrokin tunnelmia
Kun herätyskello soi sunnuntaina neljän aikaan, kävi mielessä jälleen kerran että kyllä tämä harrastus vaatii jonkun sortin hulluutta. Auto oli pakattu jo edellisenä iltana, joten aamulla ei tarvinnut muuta kuin laittautua valmiiksi ja puoli viiden aikaan oli Lilli bokseineen apukuskin paikalla ja matka Kuopioon saattoi alkaa.
Matka kesti lähes neljä tuntia, ilman yhtään pysähdystä. Viimeiset kaksi tuntia meni jo jalat ristissä, mutta en ollut varma oliko pikaisenkaan pysähdykseen aikaa, joten en sitten pysähtynyt. Loppujen lopuksi aikaa oli riittävästi, puoli yhdeksän aikaan olin raviradan pihassa.
Lillillä piti olla kilpailijana Karkin tyttö Kissafarin Melbourne, mutta "Fuchi" olikin abs. Kisaa ei siis ollut nuorissa, vp valinnassa sen sijaan vastassa oli avoimen luokan naaras ja naaraspentu ja Lilli oli vp-total :-) Tp-valintaa ei kauaa tarvinnut odotella tämän jälkeen, koska Westerlundilla oli kakkoskategorian kissoja aika vähän. Lilliä vastassa oli siperiankissatyttö, mutta Lilli oli paremmassa kehitysvaiheessa ja oli tp. Yhdyn Westerlundin arvioon siitä, että Lilli on hyvässä balanssissa :-) Jossain vaiheessa se oli aika hurjassa vaiheessa, mutta nyt kaikki on aika hyvin kohdillaan.
Paneeli oli iloinen yllätys: Lilli käyttäytyi hyvin ja sai 2 ääntä! Voittaja sai 3, joten pienestä oli kiinni ;-)
Näyttelypäivä oli todella rattoisa ja seura loistavaa :-) Kurakeli haittasi vähän kotimatkalla näkyvyyttä, mutta samainen neljä tuntia kesti tännekin suuntaan tulla. Olin kotona jo puoli yhdeksältä, joten jäi aikaa vielä katsoa telkkaria ja seurustella kotona odotelleiden kissojen kanssa.
Kahden viikon päästä olisi sitten vuorossa Eryn näyttely Viikissä ja sitten on tämän vuoden näyttelyt kasassa.
Friday, November 13, 2009
neuter-Shamicka
I haven't noticed any change in her behaviour, she is as sweet as always :-) A bit surprisingly she still takes care of her "little" girl Lilli... (I don't think Lilli can even understand how lucky she is to have 2 mothers, who still take care of her...)
I hoped that Iines would gain weight after sterilization, but she hasn't gained any yet. I think she is the kind of cat who won't have any weight problems in the future... I can't imagine her ever being fat :-D She eats more than she used to, but at the moment she still weights a little over 3,8 kg. But I'm confident that she will be over 4 kg soon. She seems to be getting more coat every day :-) So she will probably be in her best condition in the winter, as always. It's quite funny actually, that she is the only one of my cats who has the best coat at winter, rest of them have it on summer-time :-)
Pictures wanted!
Remu has tried to book a photographer for some time now, so his pictures will come as soon as the photos are taken.
Monday, November 9, 2009
Isrokin näyttely lähestyy
Lillin arvostelee Marie Westerlund, joka ei ole koskaan arvostellut kissojani. Joten ihan mielenkiintoista kuulla arviot. Pian näyttelyn jälkeen Lilli täyttää 8 kuukautta ja Eryn näyttelyn jälkeen on tiedossa näyttelytaukoa ennen ensi vuoden koitoksia.
Tarkoitus olisi saada Lillille edes pari sertiä ennen mammalomaa, saa nähdä miten kevään näyttelyt sujuvat! Kutosessa on aina kisaa niin hirveästi :-
Friday, November 6, 2009
Wednesday, November 4, 2009
Innokas ulkoilija
Eka vietiin roskis ja sitten piuha autoon kiinni. Vaikka joka puolella oli autoja käynnissä ja ikkunoita raaputettiin, ei se Lilliä kiinnostanut ollenkaan. Innoissaan se juoksi suuntaan jos toiseenkin ja tietty häntä pystyssä. Ei tehty mitään pitkää lenkkiä, mutta vähän mentiin edes takaisin Hemmintietä. Onneksi ketään muuta ei aamu-ulkoilu kiinnostanut, eikä oven takana ollut yhtään kissaa jonossa ;-)
Toivottavasti Lilli kasvattaisi nyt talveksi pitkän turkin, yritän ainakin edesauttaa asiaa päästämällä sitä parvekkeelle aina kun se haluaa mennä - ja ulkoiluttamalla sitä melkein päivittäin :-) Iines-äiti oli todella hyvässä turkissa 9-10 kuukauden iässä, mutta se ilo ei kauaa kestänyt... Elättelen kuitenkin toivoa, että Lillillä olisi edes muutama karva ensi vuonna, kun se pääsee avoimeen.
Tuesday, November 3, 2009
Silittäisitkö tätä kissaa? osa 1
Onnea Remu, Karkki, Sunna ja Sibi!
Sagan ja Häjyn kauniit punaiset tytöt ja komea musta poika täyttävät jo 2 vuotta! Katselin viikonloppuna pentukuvia ja iski pieni haikeus... Tämä nelikko oli erityisen seurallista ja hellyydenkipeää, nukkuivatkin koko porukka usein sängyssäni :-)
Remu, musta röllipeikko, asuu ystäväni luona täällä Mäntsälässä ja sitä tulee nähtyä usein. Remulla on yhä edelleen maailman pienin ja surkein ääni... Kooltaan se on suuri ja lihaksikas, mutta isoissa raameissa asuu sisällä pieni mammanpoika ;-)
Karkki asuu Nakkilassa Katin ja Visan luona, seuranaan Tikku-mettis, kotikissarouvat Nanna ja Minttu, sekä oma tyttö Kissafarin Canberra. Karkki sai keväällä 5 ihanaa pentua ja näistä creme ihanuus Kiara jäi kotiin. Näin "punaisen paholaisen" viimeksi kun pennut olivat 8 viikkoa ja pennuilleen omistautunut mamma oli aika laiha ja vähäturkkinen. Karkkia tullaan varmaan tulevaisuudessa taas näkemään ainakin joissain näyttelyissä.
Sibi asustelee Helsingissä Niskasen perheen luona seuranaan Sagan ekan pentueen Indira. Sibistä tuntuu päivä päivältä tulevan entistä karvaisempi! Se on hurmaavista hurmaavin kastraatti-neiti, joka on kuin ilmetty isoisä-Cosse. Uskon että Sibi tunnistaa minut edelleen, kun sitä käy katsomassa niin se hyörii ja pyörii ympärillä innoissaan... Tosin varmaan se on samanlainen kaikille ;-)
Hollantiin matkannutta Sunnaa en ole nähnyt luovutuksen jälkeen kertaakaan. Helmikuussa 2008 kuskasin sen ja omistajansa lentokentälle ja kyllä siinä hyvästellessä vähän meinasi tulla tippa linssiin... Kuukauden päästä vihdoin näen sen jälleen :-) Innolla ja jännityksellä odotan! Sunnalla on hoivattavanaan 4 pentua, jotka näen nyt sitten samalla. Ihanaa myös nähdä Sunnan omistajat jälleen, sekä heidän muut kissansa.
Kun näitä ihania pentuja ajattelee, alkaa haikailla lisää pentuja Sagalle... Todennäköisesti Sagalle ei kuitenkaan enempää pentuja ole tulossa, ellei jostain löydy jotain aivan ihmeellisen ihanaa kollia ;-)
Sunday, November 1, 2009
Lilli ja Roope ulkona
Iines teki vain pikavisiitin pihalle, joten siitä ei saatu kuvan kuvaa napattua. Roopen ulkoilu oli taas täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun linnut tapansa mukaan kiusasivat sitä... Muita kissoja ne eivät kiusaa ollenkaan, mutta en tiedä miksi juuri Roope on niiden mustalla listalla :-) Roopehan villiintyi lintujen syöksyistä ihan täysin ja oli harmissaan, kun lintupaisti jäi tälläkin kertaa saamatta...
Friday, October 30, 2009
Lilli ja "uudet" valjaat
Kuvasaalis Lillin, Iineksen ja Roopen ulkoilusta oli tosi laiha... Kamera kun ei hämärässä halunnut enää kovin tarkkoja kuvia ottaa. Huomenna uusi yritys :-)
Melkein vitivalkoinen leuka... ja kissojen painoja
Sivuvaikutuksena raksujen poistamisesta on monena iltana nähty ruokaan tyytymätön Lilsu, joka etsii tarmokkaana lempiraksujaan... jos edes yksi murunen löytyisi jostain. Mutta kai nälkä ajaa kissanpennun ruokakupille, joten eiköhän nuo uudet raksutkin ala pian maistua. Iineshän rakastaa Jamesin ja Eagle Packin raksuja, mutta tytär ei niiden mausta ole innostunut ;-)
Parempi toisaalta, etteivät kissat niitä raksuja niin rouskuttelisikaan... Zooplussan tilaus saapui tiistaina ja nyt on reilut sata purkkia / pussia erilaisia ruokia taas varastossa. Eiköhän niillä kuukausi taas pärjätä, kun ruokaa tulee kuppeihin 3-4 kertaa päivässä. Lilli on oikeastaan ainoa, joka noita märkäruokia haluaa syödä joka ruokailukerralla, joten puolikin pussia tai purkkia riittää hyvin per ruokailukerta.
Vaikka suuri osa kissoista onkin raksusyöppöjä, ovat ne yllättävän laihoja/ normaalipainoisia! Lulun pitäisi lähiaikoina lähteä rokotuksille, joten ehkä sen paino saadaan samalla selville. Veikkaan että olisi laihtunut puoli kiloa ainakin. Keväällä painoi 5,8 kg ja silloinkaan ell ei antanut noottia liiasta painosta (tosin itse olen ollut sitä mieltä että ainakin 500g on liikaa). Mitään muutoksia Lulun ruokailuihin ei ole tullut, mutta jotenkin on itse laihduttanut itseään. Kummallista!
Roopen painossa ei suuria vaihteluita ole koskaan tapahtunut, ovat varmaan Lulun kanssa suht saman painoisia. Sagan paino on myös laskenut, ilmeisesti Iineksen pentujen hoivaaminen vei siltä ylimääräiset grammat... Painoa on 4,6 kg nyt suunnilleen. Sagahan on aina ollut jojo, paino vaihtelee välillä 4 kg - reilut 5 kg :-/ Alle neljän kilon se ei kuitenkaan ole laskenut, ei edes sen suolitukoksen jälkeen, vaikka silloin tuntui ruoan imeytymisen kanssa olevan jotain ongelmia (suoltahan poistettiin pätkä, joten tilanteen normalisoituminen kesti oman aikansa).
Parivaljakko Iines ja Lilli ovatkin sitten suunnilleen saman painoisia. Lillillä painoa on 3850g ja äidillä suunnilleen saman verran. Iineksen sterilisaatiosta on kohta kuukausi, mutta painoa ei ole tullut yhtään lisää. Hyvä tietenkin ettei paisu heti kuin pullataikina, mutta olisi kiva jos maha ei jatkossa olisi enää kuopalla ;-)
Ihanaa kun viikonloppu on tulossa! Huomenna ajattelin yrittää ottaa kissoista kuvia kirpakassa syyssäässä, jos vaan mitenkään jaksan....
Monday, October 26, 2009
Leuan kanssa edelleen ongelmia :-/
Tein nyt pientä ruokaremonttia tuosta aknesta johtuen ja Lillin lempiraksut menivät nyt kieltolistalle. Varmaan ne ovat niin rasvaisia, että akne voisi johtua jo ihan siitäkin. Muovisia kuppeja ei ole ja lautasia ja kuppeja pestään päivittäin, joten tuskin niissäkään on vika.
Samalla kun tein uusia ruokahankintoja, tarttui mukaan yksi heräteostoskin: vaaleanpunainen sturdin näyttely-/matkahiekkis! Sopii aika hyvin Lillin vaaleanpunaisen näyttelyhäkin kanssa ;-)
Thursday, October 22, 2009
Hormonit hyrrää...?
Eilisen saldoa oli piiiitkä huutokonsertti, josta suurin osa ajoittui vessan oven päällä tepastelun yhteyteen. En ihan päässyt perille mistä oli kyse, tosin yleensä Lilli hyppii sinne vähän väliä ja pysyy siellä siihen asti, että menen juttelemaan sille jolloin se suostuu tulemaan alas (pientä huomion hakua siis...). Eilinen ohjelmisto ikävä kyllä toi hyvin elävästi mieleen Iineksen kiimat, joten toivottavasti Lillin laulu(lue: huuto)konsertit eivät ihan vielä ole alkamassa!
Ruoka maistuu onneksi edelleen, jopa ihmeen paljon! Vaaka näytti tänään 3820g! Neljässä päivässä on tullut lisää sata grammaa, vaikka sitä ennen paino junnasi siinä 3,7kg:n tienoilla vaikka kuinka pitkään. Iinestä en ole nyt hetkeen punninnut, mutta ovat suht saman painoisia... sillä erotuksella, että Iines on hirmu laihan näköinen ja tuntuinen ja Lilli lihaksikas ja hyvän tuntuinen käteen.
Tuesday, October 20, 2009
Siiri ja Aada 7 kuukauden iässä
Aada oli pentuna aika karvaton tapaus, mutta siitäkin on tullut aika pörheä nuori neiti! Kunhan pari kuukautta vielä vierähtää, ovat molemmat varmaan jo aikamoisia karvaturrikoita! :-) En malttaisi mitenkään odottaa, miltä nämä neitokaiset näyttävät aikuisina!
Sunday, October 18, 2009
Lilli 7 kuukautta
7 kuukautta mittarissa! Lillistä on kehittymässä kaunis nuori neitokainen :-)
Pieni kaulurin alku toivottavasti jatkaa kasvuaan, joten jospa ensi vuoden puolella näyttelyissä nähdään vähän pörröisempi Lilli. Painoa on kertynyt 3,7kg, mutta selvästi tahti on hiipumaan päin... Toivottavasti 4 kg:n raja kuitenkin ylittyy lähikuukausina!
Friday, October 16, 2009
Balcony will be re-opened, finally!
Saga and Lulu are not so eager to go out in a harness, so they have been mostly inside for the whole 3 month period. Roope, Iines and Lilli on the other hand are very enthusiastic to go outside and have been out nearly daily.
Lilli will turn 7 months on Sunday, so probably I'm trying to get some 7month pictures over the weekend.
Wednesday, October 14, 2009
Lilli's pictures from Riga (almost 6months in pictures)
She looks a bit stunned in most of them, so naturally the one where she doesn't look at the camera is my favourite...
Rest of the pictures are on my website
Tuesday, October 13, 2009
Like a kitten again...
Lilli is stunned to see her mother act the way she is acting now! It seems that Lilli is more mature than Iines ;-) Iines is also eating more than she used to, so I'm hoping that she will gain some weight soon. (I'm afraid to even think what kind of cat Saga will be when she is sterilized.. I still remember very clearly what she was like as a kitten!!)
Iines still sleeps next to me at nights, but she is too busy to lay on my lap during the evenings. She has fully separated herself from the mummy-life and I don't think Lilli even considers her as a mother any more. Lilli is now the one to take care of Iines and Saga takes care of both of them.. Funny girls...
Monday, October 12, 2009
Pari kuvaa näyttelystä, kuvat: Hanne Lankinen
Hanne otti pari kuvaa Lillistä lauantaina :-) Osassa neiti on vähän vähemmän tyytyväisen näköinen ja osassa ihan normaalin näköinen.... Nämä kiukkuilmeet on kyllä peritty selvästi iskän puolelta, Iines ei eläessään ole ollut noin ilkeän näköinen!
Lisää kuvia löytyy arvostelun kanssa samalta sivulta: http://www.norleon.net/kirkkonummi09.html
Sunday, October 11, 2009
Kirkkonummen jälkitunnelmia ja uusia näyttelysuunnitelmia
Seuraava koitos on kuukauden päästä Kuopiossa, jolloin Lilli alkaa olemaan 8 kuukauden ikäinen. Kuopioon lähdetään yhdelle päivälle, samaten kuin marraskuun lopulla olevaan Eryn näyttelyyn Helsinkiin. Siinä onkin sitten tämän vuoden näyttelyt, ensi vuonna Lilli on Jyväskylässä jo avoimessa :-)
Tarkoitus olisi keväällä yrittää metsästää neidille parit sertit ja ottaa äiti-Iineskin matkoille mukaan. Pentusuunnitelmat on tarkoitus laittaa alulle kesän aikana, jos kaikki menee niin kuin on ajateltu.